Kiihtyvällä vauhdilla lisääntyy
uutisointi ja kannanotot sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta
lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa. Lähestyvä muutos ja sen vaikutukset
ihmisen arkeen hämmentävät ja saattavat jopa herättää pelkoa, kun tuntuu,
etteivät muutoksen vaikutukset ole päättäjienkään tiedossa.
Neuvottelupöytään
olisi ehkä kannattanut istua aiemmin, jos ei muuten niin varmistelemaan oman
alueen lähipalveluiden turvaamista. Sinällään en ole huolissani oman alueemme
palveluista, kun tiedän, että meillä on asiantuntevat ja innovatiiviset osaajat
kehittämässä palveluja ja omalta osaltaan pitämässä alueemme puolia.
Poliittisista päätöksentekijöistä en ole niinkään varma.
Päätöksentekijät
kun ovat ison haasteen edessä. Miten turvataan tasalaatuinen ja yhdenvertainen
palvelu kaikille asuinpaikasta, varallisuudesta, iästä tai muista
henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumatta. Miten turvata palveluiden
saatavuus ja laatu niin, että henkilöstökin viihtyy ja jaksaa kehittyä
jatkuvassa muutoksessa. Miten turvataan, että ihmiset osaavat valita
palveluiden kirjosta itselleen parhaan vaihtoehdon.
Potilasohjauksen
ongelmat eivät poistu ellei ammatti-ihmisille jää tilaa tehdä ratkaisuja
inhimillinen näkökulma huomioiden. Tästä hyvänä esimerkkinä on lähipiiriini
kuuluvan henkilön hakeutuminen lomamatkalla lähimpään sairaalaan saamaan apua
äkilliseen vaivaansa. Toki häntä oli puhelinpalvelussa kehotettu tulemaan
kotipaikkakunnalle tilannearvioon, mutta valinnan vapautta noudattaen ja vaivan
huomioiden lähisairaala tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Ensimmäinen kohdalle
osunut terveydenhuollon ammattilainen oli kysynyt, ”ettet sitten kotikuntaan
jaksanut mennä” vaikka kävely ei oikein onnistunut eikä istuminenkaan mukavalta
tuntunut. Matkaa olisi ollut jäljellä
rapiat parisataa kilometriä. Kotipaikkakunnalla ei viikonloppuna olisi myöskään
ollut tarvittavaa hoitoa tarjolla. Alkuhankaluuksien ja riittävän monen oven
aukaisun jälkeen kaikki sujui mallikkaasti, hoito oli hyvää ja henkilöstölle
täysi kymppi osaamisesta.
Julkaistujen
palautekyselyjen valossa terveydenhuollon palvelut koetaankin hyvinä ja saatuun
hoitoon ollaan tyytyväisiä. Ongelmana lienee hoitoon pääsy, vaivansa kanssa
kuulluksi tuleminen ja asiakkaan uskominen oman vointinsa asiantuntijana.
Palvelun laatu, se ihmisen kohtaaminen, ei ole monimutkainen asia arvioitavaksi
ja kehitettäväksi. Riittää, että astuu potilaan saappaisiin kuvitellen miltä
hänestä tuntuu palveluiden viidakossa tai miten itse haluaisi tulla kohdatuksi.
Kun itsekin
on jossain määrin ollut mukana laatimassa ohjeita potilasohjaukseen, ihan siinä
ihmisen arjessa tapahtuvaan, olen pohtinut unohtuiko meiltä maalaisjärjen ja
henkilöstön ammattitaidon hyödyntäminen ohjaustilanteessa pelisääntöjä
laadittaessa. Toivottavasti niille, ei
toisiaan poissulkeville ominaisuuksille, jää tilaa uusissa ohjeistuksissa. Se
inhimillistää palveluja ja sitä mökin mummokin ymmärtää.
Kyllä kelpaa
kiikkustuolissa seurata Sote - sopan keittoa ja hämmentää siinä sivussa
itsekin. Toivon pääkokeille viisautta ja voimia. Urakka on iso!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti