Kilpajuoksusta jouten oloon

Viikossa on hyvä olla yksi vapaapäivä, eläkeläiselläkin. Kalenterini mukaan minun vapaapäiväni on torstai. Silloin ei uida, eikä jumpata eikä harrasteta hevosia. Kotityötkin on kielletty!

Torstaina nukutaan pitkään. Tämän taidon olen pikkuhiljaa oppinut, aikaisemmin heräsin kuten työssä ollessani kuuden pintaan, nyt saatan nukkua lähemmäs yhdeksää. Olen siis kehityskelpoinen tapaus. Herättyäni linnoittaudun aamupalan kanssa sohvan nurkkaan katsomaan aamuohjelmia televisiosta, kolmet kahvit ja sitä rataa. Siinä samalla voi jatkaa edellisellä kerralla kesken jääneen arabeskin värittämistä. Kirjan mukaan tämä harrastus rentouttaa ja kehittää luovuutta. Uskokoon ken tahtoo.

Jotain torstaille kuitenkin mahtuu. Torstai on ystävän päivä! Torstaipäiviin kuuluu lenkkeilyä metsäteillä ja ajatusten vaihtoa ystävän kanssa. Tunnistattehan ystävät kymmenien vuosien ajalta, ystävät joiden kanssa pitkänkin eron jälkeen tavatessa tuntuu kuin eilen olisi erottu. On paljon yhdessä koettua, yhteisiä harrastuksia, yhteisiä tuttuja ja yhteisiä juttuja. 

Lenkkikaverini on viettänyt naisen kolmatta elämää vuoden verran minua pitempään ja minullakin aikaa on jo vierähtänyt puolisen vuotta. Hyvin samanlaiset ovat ajatuksemme eläkkeellä olosta ja ikääntymisestä. Aika kuluu joutuisaan vaikka työelämän kiire on taakse jäänyttä. Tuota kiirettä eikä varsinaisesti itse työtä juuri kaipaa, mutta työyhteisöä ja IHMISIÄ siellä kylläkin. Sitä tunnette, että kuuluu johonkin, yhteisiä kahvihetkiä ja ajatusten vaihtoa, yhdessä tekemistä, oman panoksen tuomista työhön ja työyhteisöön, niitä muistelee kaivaten. Vaikka työelämä ei aina helppoa olekaan, on haastavien asioiden hoitaminen ja siinä onnistuminen palkitsevaa.

Valveilla olo ajasta työelämä nielaisee keskimäärin kolmanneksen. Eläkkeelle jäädessä on haasteellista tuon ajan mielekäs täyttäminen. Mitä tekisin, tuohon pohdintaan voi käyttää reilusti aikaa ja kaiken voi tehdä vähän pienemmällä vaihteella. Voi vihdoin aloittaa sen kasvimaan hoidon, josta on aina haaveillut ja sitten voi todeta, ettei minusta puutarhuriksi olekaan. Rikkaruohojen kitkeminen on yhtä työlästä ja tylsää kuin työssä ollessa. Kukkien hoitaminen on asia erikseen.
Kotityöt ovat ihan kivoja ja kaiken voi helposti siirtää huomiselle, jos ei tänään huvita, koska silloinkin on vapaata aikaa. Huomisen vapauden muistaminen yllättää vieläkin iltaisin, kun toteaa, ettei kaikki suunniteltu tullut valmiiksi. Erilaiset järjestöt, yritykset ja kotikaupunki tarjoavat monenlaista harrastemahdollisuutta, jokaiselle löytyy jotakin. Ei kun etsimään!

Viimeisinä työvuosina minulla oli onnekseni kollega, jonka sydämen asiana olivat ikäihmiset ja heidän liikuttaminen. Häntä kuunnellessa jotain tarttui minullekin matkaan ja ymmärrän, ettei liikunnan merkitystä voi liikaa korostaa vuosinen karttuessa. Äitini toimi tässä asiassa myös hyvänä roolimallina, vielä kahdeksankymppisenä hän lähti leireille ohjaamaan jumppaa vanhuksille. Mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen on pilvin pimein ja ystävän kanssa se on mukavaa. Samalla saadaan maailma kerralla kuntoon!

Sitten on ne hitaat aamut, sateiset marraskuun päivät kuin tehty laiskotteluun, vapaus tehdä tai olla tekemättä, perhe ja ystävät. Ja kaikkea kannattelemassa KIIREETTÖMYYS!

”Kesti kauan kunnes lopetin kilpajuoksun

elämän kanssa.

Ymmärsin, että hitaamminkin pääsee perille,

ja ehtiipä vielä nähdä maisemankin,

jossa kulkee.”