Uutiskuvat
Syyrian Alepposta ovat lohduttomia
Kuva/photo: UN Multimedia
Nyt ovat maailman kirjat sekaisin,
tapasi lähes satavuotiaaksi elänyt, viisas äitini sanoa seuratessaan maailman
menoa. Mitä hän mahtaisi nyt sanoa, jos olisi näkemässä, kun televisio tuo
eteemme sodan kauhut ja Syyrian lasten hädän.
Loppuun asti
äitini seurasi aikaansa ja oli hyvin selvillä maailman tapahtumista. Hän eli
lähellä Jumalaansa joka päivä ja raamatun sanoma oli hänelle tuttu. Itsellä tuo
kirja on jäänyt lähes kokonaan lukematta.
Jossakin kohtaa raamatussa sanotaan ”
sinä päivänä Jumalakin itki.”
Katsoessani eilen uutista Syyrian
Alepposta, ajattelin tämän olevan se päivä.
Videolla raunioituneen kaupungin
keskellä mies nosti ikkunasta pientä lasta tikkailla seisovalle miehelle ja
tämä puolestaan siirsi lapsen maassa vastaanottavalle miehelle.
Samaan aikaan selostaja kertoi
ruokavarastojen olevan lähes loppu ja kaupungista poistuminen mahdotonta. Apua
sota-alueelle ei myöskään voi viedä.
Nämä auttajat ovat sankareita, jotka
oman turvallisuutta uhmaten auttavat sodan jalkoihin jääneitä siviilejä. Sodan
keskellä tehdään myös uskomattomia urotekoja.
Kuva piirtyi tarkkana silmiini ja
ensimmäinen ajatus, jonka taisin sanoa miehelleni ääneen, oli että siellä on
paljon pikku-Elnoja sodan kauhujen keskellä. Ensimmäisenä mielessä kiitollisuus
siitä, että omat tärkeät ihmiset ovat turvassa.
Paha, paha maailma…välinpitämättömyys,
lasten hätä, siviilien käyttö ihmiskilpinä, alati läsnä oleva kuolema, sodan
kauhut, joista ne kokenut ei ehkä toivu koskaan.
En pysty edes kuvittelemaan sitä hätää
ja tuskaa, jota lasten vanhemmat ja isovanhemmat tuntevat lastensa kohtalosta.
”Filantropia
on jo pitkään kuvannut Syyrian tapahtumia inhimilliseksi katastrofiksi, jonka
pysäyttämiseen tarvitaan kansainvälisen yhteisön tahtotila. Humanitaarisen avun
toimijat ovat olemassa juuri siksi, että hädän keskellä olevat ihmiset eivät
jäisi yksin. Työtä jatketaan niin kauan kuin on hätää. Vaikka tilanne näyttää
toivottomalta ja rauha kaukaiselta, ei ihmisiä voi jättää yksin ja ilman
perusasioita, kuten puhdasta vettä, ruokaa ja hygieniatarvikkeita vain siksi,
että valtiot käyttävät sotaan paljon rahaa. Tämä nimenomaan paljastaa kuinka
irvokasta sodankäynti on ja miksi on äärimmäisen tärkeää säilyttää rauha. ”
Ortodoksinen
verkkolehti
Mitä nämä suurvaltojen
päättäjät oikein ajattelevat, miten nukkuvat yönsä!
Mitä itse voisi tehdä?
Lahjoittaa rahaa? Opetella aidosti rukoilemaan? Mutta auttaako sekään? Kovin on voimaton olo ja
kädet tyhjät.
Sen mitä omalla kohdalla
ainakin voi tehdä, on lopettaa purnaaminen turhanpäiväisistä asioista, pitää huolta
lähimmäisistä ja rukoilla enkeleitä suojaksi kaikille maailman lapsille.
Juha Tapio _ Itketkö sinäkin Jumala
Jos linkki ei
aukea, löydät laulun youtubesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti