Elävissä kuvissa

Suuntasimme eilen pitkästä aikaa yhdessä elokuviin mieheni kanssa uutta Tuntematonta sotilasta katsomaan. Olin viisasti ostanut liput etukäteen lippupalvelusta, muuten olisimme saattaneet jäädä kotiin ihastelemaan talvista lähes täysikuun valaisemaa luontoa ikkunoiden takana ja nauttimaan tuvan lämmöstä. Kun kuitenkin kyseessä oli kolmen tunnin maraton, esitin, että pientä purtavaa pitää käydä ostamassa, ei taida väliaikaakaan olla. Parempi puolisko naureskellen ehdotti, jotta ihanko voileivät paperiin kääritään ja termariin kahvia. Ei sentään siihen lähdetty, kioskilta vain vähän suklaata ostettiin ja kun harvoin lähdetään ja varman päälle silloin, niin oltiin hyvissä ajoin paikalla ja herkuista puolet oli syöty ennen elokuvan alkua. Mutta niinhän sitä ennen vanhaan Lapin reissulle lähdettäessä Kopurilla korkattiin eväät ja Rantasalmella avattiin termari.

Eipä tulleet enää eväät mieleen, kun ensimmäiset kuvat kulkivat silmien edessä ja äänimaailma tempasi mukaansa. Tuntematon sotilas tuli tutuksi, hiipi hiljaa iholle ja ihon allekin. Pisti ajatusmaailman sekaisin, toi sodan silmien eteen. Näytti tavallisten miesten, niiden sotilaiden, silmin sodan kauheudet, pelon, rohkeuden, periksi antamattomuuden. Tuo näkökulma oli ehkä parasta koko elokuvassa. Toi mieleen omat vanhemmat, tuon ajan eläneet ihmiset, jotka jaksoivat kokemuksista huolimatta jälleenrakentaa tämän maan meille asuttavaksi ja elettäväksi, varjeltavaksikin. Oma isäni oli alle 30 vuotta astuessaan palvelukseen ja mieheni isä parikymppinen lähtiessään sotaan, jossa palveli lääkintäjoukoissa. Liian paljon, liian varhain. Liian moni tarina päättyi sotatantereille.

Hyvin osasivat sotaa kokemattomat näyttelijät eläytyä rooleihinsa, taitavasti tuttuun tekstiin kudottu tarina, kotirintamaa unohtamatta. Niin läheltä kuvattu, että ajoin koki olevansa mukana, välillä piti silmät sulkea ja loppujen lopuksi itkuhan siinä tuli. Pohdin sitä, miten ovat elokuvan tekemisen kokeneet näyttelijät, miten pitkään vie toipua tunnetilasta ja muuttaako pysyvästi ihmistä. Kun katsojankin veivät sisälle omaan maailmaansa ja tovin vie, että ajatukset löytävät tiensä ulos.

Tulevana lauantaina vietetään Pyhäinpäivää, kristillisten pyhimysten ja vainajien muistopäivää. Savonlinnan seurakunta tarjoaa kaupungin siunauskappeleilla nokipannukahvit ja mahdollisuuden osallistua musiikkituokioon hiljentyen muistelemaan pois nukkuneita rakkaita. Samalla voi muistella tuntemattomia sotilaita ja viedä kynttilän valaisemaan heistä jonkun hautaa. Sinne johtavat askeleet.

"Nyrkissä ei ole mitään, avoimessa kämmenessä koko maailma"