Gourmet ruokaa järvikalasta

Joukko innokkaita järvikalan ystäviä kokoontui viime viikonloppuna kotiimme Päivänkämmenelle viettämään pikkujouluja teemana ”Gourmet ruokaa järvikalasta”. Idean takaa löytyy  tänä vuonna perustettu Pro-Ruokojärvi yhdistys, joka tarjosi jäsenistölleen mahdollisuuden valmistaa herkkuja monien mahdollisuuksien järvikalasta ammattilaisen opastuksella. Kalat herkkuihin nostettiin verkoilla Ruokojärvestä ja Puruvedestä. Maestroksi kalailtaan oli lupautunut Kokkosen Sami eikä tainnut mies luvatessaan arvata mitä teki, mutta yhtä kaikki meidän onni oli, että lupautui. Hyvässä opissa päästiin huipputuloksiin. Hyvään pyrittiin, mutta priimaa saatiin aikaiseksi.

Jos olinkin ajatellut, että valmiiksi esikäsitellystä kalastahan sitä liikkeelle lähdetään, ei jälkikäteen harmita yhtään ettei se ihan niin mennyt. Yllätin itseni ja kanssaihmiset onnistumalla päästämään kyrmyniska-ahvenen päiviltä ja fileoimaan saaliin. Maestro kyllä kehotti jatkossa astetta rauhallisempiin liikkeisiin kalan käsittelyssä paremman lopputuloksen turvaamiseksi. 

Yllättyneitä taisivat olla toisetkin omista suorituksista. Huuli pyöreänä tutustuttiin pareittain resepteihin, joilla herkkuja oli tarkoitus taikoa. Epäilyäkin oli ilmassa, lahnastako saa muutakin kuin pelkkää savukalaa. Toki Lahnaviettelyksen valmistuksessa pohjana käytettiin savulahnaa, mutta mausteilla ja kananmunilla jalostettu lopputulos oli varsinainen viettelys. Maku parani vielä säilytyksessä aromien syventyessä. Tätä herkkua voisi hyvin tarjota ruisnappien päällä hiukopalana.

Särkeä en ole suuhuni aikaisemmin laittanut, mutta pakko sanoa, että yksi parhaista makunautinnoista oli herkku nimeltä Särkeä egyptiläisittäin. Tätä reseptiä tullaan kyllä hyödyntämään jatkossakin, sen verran eksoottisen maun olivat tiimiläiset ohjetta tarkoin noudattaen ja valmistuksen aikana makua tarkastaen saaneet aikaiseksi.

Joku ihmetteli hauen hienontamista ohuemmaksi ja ohuemmaksi, eikö muka pelkkä lihamylly riitä, pitääkö vielä tehosekoittimeen laittaa. Mutta kun sitruunainen Ruisleivitetty Haukiwallerberg oli valmiina nauttivaksi, ei kukaan jäänyt kylmäksi tämän herkun edessä. Työvaiheita oli kyllä monta ja valmistus tarkkuutta vaativaa, mutta lopputulos oli bueno! 

Säyne löysi tiensä Järvikalaterriiniin ja kun materiaalia oli runsaanpuoleisesti, valmisti säyne-tiimi näppärästi lämpimäksi vaihtoehdoksi kalapihvejä. Niin se innostuminen asiaan saa ihmeitä aikaan. Järvikalaterriini on kerrassa herkullinen kylmäpöydän tarjottava. Meille jäi parini kanssa Kermaisen ahvenkeiton valmistus alkuruuaksi. Siis eikö lainkaan perunaa keittoon, kalatko suoraan kylmään veteen, kalatko pois liemestä ennen liemelle tehtävää loppusilausta, vähänkö oli epäilystä ilmassa. Tarjoilu hoidettiin viimeisen päälle, ahvenfileet lämpimälle lautaselle, päälle kuumaa keittoa ja koristeeksi tilliä. Paras kiitos oli, että keitto maistui myös pikkuväelle.

Kylmäsavuhauki oli valmistettu etukäteen vanhasta jääkaapista itse tuunatussa savustamossa. Purujen kanssa oli aluksi pientä hämminkiä, mutta kun oikeanlainen puru löytyi, löytyi myös onnistumisen ilo ja oikea joulupöydän herkku. 

Illan mittaan tupa täyttyi iloisesta puheen sorinasta, ilmassa oli tekemisen meininkiä ja tuvassa tungosta. Maestro liikkui kuin kala vedessä tiimistä toiseen ohjeita jaellen ja ihmetellen porukan paneutumista asiaan. Viitisentoistakiloa tuoretta kalaa jalostui ammattilaisen opissa gourmet herkuiksi ja kun itse valmistaa pikkujouluruuat, tietää mitä saa ja saattaa yllättyä iloisesti. Niin ja vielä pari juttua olisi, kuka on sanonut, ettei punaviini sovi kalaruuan kanssa, kyllä se sopii ja hyvin sopiikin. Ja se toinen juttu, anopinfilee hauen selässä ei olekaan kalan paras pala, mutta sekin opittiin irrottamaan, tai joku oppi, minä en. 

Kiitos kaikille mukana olleille, eritoten Maestrolle ja Pro-Ruokojärven puuhanaisille, niin paljon, että riittää. Ja tiedoksi kaikille Ruokojärven alueella asuville ja mökkeileville tähän porukkaan mahtuu mukaan!          

Pro-Ruokojärven toimintaan voi käydä tutustumassa yhdistyksen kotisivuilla ja sieltä löytyvät näidenkin järvikalaherkkujen reseptit.  www.pro-ruokojarvi.fi

Kuudenkympin ja kuoleman välissä

Tarina kertoo paikallisen ravintolan portsarin muinoin vastanneen kysymykseen, onko tansseissa väkeä, ”kyllä on murakoita mummoja kuudenkympin ja kuoleman välistä”. Jonkinlainen määritelmä sekin on tälle elämän vaiheelle, jota parhaillaan elän.  Vaiheen pituutta, suuntaa tai sisältöä ei etukäteen tiedä kukaan ja hyvä niin.  Jokaisella vuosikymmenellä elämässä on omat juttunsa ja tehtävänsä, omat kasvutarinansa. ”Tie ei kerro kulkijalle, mikä mutkan takana odottaa”. 

Tulevan vuoden tammikuussa tulee kuluneeksi kuusi vuotta äitini kuolemasta. Äitini saavutti kunnioitettavan 97 vuoden iän ja vielä hänen viimeisenä elinpäivänä pohdimme yhdessä kenestä mahtaa tulla Suomen uusi presidentti. Hän veikkasi viisaasti Niinistöä. Olen aikaisemminkin kertonut äidistäni, tuosta viisaasta ihmisestä, jolla oli sydän paikallaan ja suhteet yläkerran Isään kunnossa.

Ajan kulku tuntuu vain kiihtyvän iän myötä. Paljon on tapahtunut näiden vajaan kuuden vuoden aikana. Matkalle on mahtunut onneksi myös aurinkoisia päiviä, mutta marraskuun alakuloa ehkä liikaakin. Liian paljon vastoinkäymisiä ja surua läheisille ihmisille eikä surulta välty rinnalla kulkijakaan. Välillä huomaa ajattelevansa mitähän seuraavaksi. Kun hetken on helpompaa, miettii, mikä mahtaa mutkan takana odottaa. Sitäkin pysähtyy joskus miettimään, voisivatko toinen toistaan seuraavat vastoinkäymiset johtua siitä, että poissa on ihminen, joka päivittäin jaksoi rukoilla puolestamme. Vai onko niin, että ajan myötä oma ja läheisten ikääntyminen tarjoaa enemmän surullisia kuin iloisia uutisia. Kannattaako uskoa vain kohtaloon vai johdatukseen vaiko molempiin. Luottaako siihen, että elämä kantaa ja tarjoaa selviämiskeinoja yhä uudestaan ja uudestaan. Löytyyköhän verkosta ”opi rukoilemaan” kursseja ja löytyisiköhän kurssin myötä suorempi reitti ylöspäin. Vaikka miten yrittää, ei huolien heittäminen harteilta ole yksinkertaista. Eikä ensimmäisen askeleen ottaminen ole helppoa. 

Mutta ei auta, matka jatkuu. Mutta mistä voimia siihen ettei marraskuun alakulo jää pysyväksi vieraaksi. Voimia saa ehkä ja ennen kaikkea niiltä murakoilta mummoilta jotka elävät tätä samaa elämän vaihetta. Omalla kohdalla tämä ainakin toimii ja kiitollinen saan olla siitä, että ystäviini kuuluu ihmisiä vuosikymmenien takaa. Yhdessä on koettu monet hauskat hetket, ilot ja surut, on naurettu ja itketty yhdessä, on harrastettu ja harrastetaan yhdessä edelleen. Yksin ei aina tulisi lähdettyä, mutta samanhenkisessä porukassa lähteminen on helpompaa, joukossa on voimaa. 

Kuulumisten ja kokemusten vaihto auttaa näkemään asioita eri tavalla. Joskus omat murheet kutistuvat toisten kokemusten rinnalla tuskin havaittaviksi, joskus toisten myötätunto antaa oikeutuksen olla juuri niin surullinen miltä itsestä tuntuu. Tarinoiden jakaminen ja toisten selviämiskeinojen kuuleminen auttaa itseäänkin, jos ei sellaisenaan, niin omaan elämään soveltaen. Jos vaikka maailma ei paranekaan, sydän kevenee. Ja tokihan löytyy myös iloisia kokemuksia jaettavaksi ja yhdessä tekeminen ilahduttaa.  "Valitse aina elämä, vaikka elämä ei ole aina reilua, mutta se on silti hyvä." 

”One life. Live it! ” on tietoinen valinta blogini otsakkeeksi. Asioiden pohtiminen ja kirjoittaminen vaikka vain omaksi iloksi selkeyttää ajatuksia. Vuoden aikana blogissani on vierailtu lähes 10 000 kertaa, kukapa olisi uskonut. Ilmeisesti näille mummukan pohdiskeluillekin on paikkansa. Kiitos saamastani palautteesta. Ystävyys kantaa. Yhdessä olemme enemmän. Onneksi pian oven takana odottaa adventtiaika, kuljemme kohti valoa ja ehkä teksteihinkin löytyy valoisampi sävy.

                           

Kirje Isälle

Hei Isukka, tervehdin Sinua lapsuudesta tutulla kutsumanimellä. Yli puoli vuosisataa on mennyt viimeisestä tapaamisestamme. Olin pieni tyttö sinun kuollessa, hautajaisiasi vietettiin minun täyttäessä kymmenen vuotta. Kovin paljon en tuosta päivästä muista mutta jotain kuitenkin. Minulla on muistikuva, että jännitin kovasti ja että siirryimme linja-autolla siunaustilaisuudesta hautausmaalle. Siihen aikaan ei yksityisautoilu ollut tavallista, ei varsinkaan sukumme eikä tuttaviemme keskuudessa. Toiset itkivät, minä ihmettelin.

Muutenkin yhteiset muistot ensimmäisen kymmenen elinvuoteni ajalta ovat vähäiset. Olit paljon matkatöissä ja kotona ollessasi vietit aikaa ystävien seurassa tai kalalla, kova kalamies kun olit.

Äiti kertoi aikoinaan ilahtuneensa, kun pyysit häntä eräänä talvisena sunnuntaina kävelemään Karkulahden maisemiin. Jäälle päästyä kaivoit tutun nahkatakkisi taskusta pilkkivehkeet ja kyykistyit valmiiksi kairattujen pilkkiavantojen äärelle kaloja narraamaan. Olisihan se pitänyt arvata.

Osa omista muistoistani on varmaan kuvien ja toisten ihmisten kertomaa. Olen antanut itseni ymmärtää iso-siskon kertomana olleeni varsin huoleton, omissa leikeissä viihtyvä likka, jolla oli kyky sulkea ympäröivä maailma ulkopuolelle. Ei siihen aikaan tainnut kovin tavallista olla, että lapset ja vanhemmat olisivat touhunneet keskenään. Aikuisilla oli aikuisten velvollisuudet ja lapset viettivät aikaa sisarusten ja kavereiden kanssa omissa puuhissaan.

Olit tulisieluinen, äkkipikainen mies. Jos asiat eivät sujuneet mielesi mukaan, se huomattiin. Kun kellarin ovi ei auennut suosiolla, matto mokoma oli esteenä, löytyivät kaikki talon matot ulkoa tuulettumasta tullessamme äidin kanssa kotiin. Jotain olen tuosta tulisieluisuudestasi perinyt, joskin ehkä äidiltä paremmat hallintalaitteet. Olen joskus leikkisästi sanonutkin Isä Ivarin istuvan olkapäällä, kun oikein ottaa pattiin ja tekisi mieli riehua. Toisten huomauttaessa siitä minulle, harmistun, koska se on meidän yhteinen, sisäpiirin juttu eikä muilla ole tarvetta sillä naljailla.  Olit komea, ryhdikäs mies ja minun on pakko tunnustaa, että olin siskolleni kateellinen, hän kun oli perinyt sinulta nuo ulkoiset ominaisuudet.

Viimeiseltä vuodelta on joitakin muistoja, vietithän silloin aikaa enemmän kotona, olit jättänyt kuningas alkoholin käytön ja perheestä oli tullut sinulle tärkein asia.

Eräänä päivänä koulun jälkeen sinun lepäillessä kammarin sängyssä ja minun tehdessä läksyjä keittiön pöydän ääressä, ihmettelin naapurin pojan viihtymistä oman kotinsa keittiön ikkunan ääressä. Naureskellen epäilit hänen viihtyvän siellä minun takia, olisikohan lapsellista ihastusta ilmassa. Kylläpä oli mieluisa tulkinta. Lapsuuden jouluihin liittyvät muistot ovat tärkeitä. Toit kotiin tuliaisiksi laatikon mandariineja jouluherkuiksi. Vieläkin mandariinit tuoksuvat lapsuuden joululle. Ainoa lahja, jonka muistan sinulle antaneeni, oli lasinen, vihreä tuhkakuppi, johon ihastuit yhtä paljon kuin antajakin. Olit tupakkimies ja tuoksuit Työmies-tupakalle. Kiitinköhän koskaan tarpeeksi, tuskinpa vain.

Viimeisen vuoden aikana kunnostit hankkimaasi puista moottorivenettä ja ajatuksissasi oli varmasti tulevana kesänä tehdä saarireissuja koko perheen voimin. Äitienpäivän aamuna läksit etukäteen rannalle ennen yhteistä moottoriajelua kokemaan verkkoja. Emme ennättäneet mukaan. Sairauskohtaus yllätti ja menehdyit tutulla rannalla. Syntymästäsi tuli kuluneeksi tänä vuonna 105 vuotta.

Viime vuosien aikana olet ollut usein muistoissani, iän myötä muistojen merkitys kasvaa. Olen toivonut, että olisimme tunteneet paremmin ja että lapsenikin olisivat saaneet tutustua sinuun. Kalakavereita ei olisi sinulta puuttunut. Minun maailmassa olet mukana muistoissa. Maailma on muuttunut paljon lapsuuden ajoista. Tänä päivänä puhutaan paljon Isänpäivän merkityksestä ja on jopa pohdittu sen nimen muuttamista läheistenpäiväksi. Sinun elinaikanasi ei Isänpäivää vietetty, mutta tulevana sunnuntaina nostamme lipun kotipihan salkoon Sinun ja muidenkin Isien kunniaksi ja kynttilät syttyvät pois nukkuneiden Isien haudoilla.

Elävissä kuvissa

Suuntasimme eilen pitkästä aikaa yhdessä elokuviin mieheni kanssa uutta Tuntematonta sotilasta katsomaan. Olin viisasti ostanut liput etukäteen lippupalvelusta, muuten olisimme saattaneet jäädä kotiin ihastelemaan talvista lähes täysikuun valaisemaa luontoa ikkunoiden takana ja nauttimaan tuvan lämmöstä. Kun kuitenkin kyseessä oli kolmen tunnin maraton, esitin, että pientä purtavaa pitää käydä ostamassa, ei taida väliaikaakaan olla. Parempi puolisko naureskellen ehdotti, jotta ihanko voileivät paperiin kääritään ja termariin kahvia. Ei sentään siihen lähdetty, kioskilta vain vähän suklaata ostettiin ja kun harvoin lähdetään ja varman päälle silloin, niin oltiin hyvissä ajoin paikalla ja herkuista puolet oli syöty ennen elokuvan alkua. Mutta niinhän sitä ennen vanhaan Lapin reissulle lähdettäessä Kopurilla korkattiin eväät ja Rantasalmella avattiin termari.

Eipä tulleet enää eväät mieleen, kun ensimmäiset kuvat kulkivat silmien edessä ja äänimaailma tempasi mukaansa. Tuntematon sotilas tuli tutuksi, hiipi hiljaa iholle ja ihon allekin. Pisti ajatusmaailman sekaisin, toi sodan silmien eteen. Näytti tavallisten miesten, niiden sotilaiden, silmin sodan kauheudet, pelon, rohkeuden, periksi antamattomuuden. Tuo näkökulma oli ehkä parasta koko elokuvassa. Toi mieleen omat vanhemmat, tuon ajan eläneet ihmiset, jotka jaksoivat kokemuksista huolimatta jälleenrakentaa tämän maan meille asuttavaksi ja elettäväksi, varjeltavaksikin. Oma isäni oli alle 30 vuotta astuessaan palvelukseen ja mieheni isä parikymppinen lähtiessään sotaan, jossa palveli lääkintäjoukoissa. Liian paljon, liian varhain. Liian moni tarina päättyi sotatantereille.

Hyvin osasivat sotaa kokemattomat näyttelijät eläytyä rooleihinsa, taitavasti tuttuun tekstiin kudottu tarina, kotirintamaa unohtamatta. Niin läheltä kuvattu, että ajoin koki olevansa mukana, välillä piti silmät sulkea ja loppujen lopuksi itkuhan siinä tuli. Pohdin sitä, miten ovat elokuvan tekemisen kokeneet näyttelijät, miten pitkään vie toipua tunnetilasta ja muuttaako pysyvästi ihmistä. Kun katsojankin veivät sisälle omaan maailmaansa ja tovin vie, että ajatukset löytävät tiensä ulos.

Tulevana lauantaina vietetään Pyhäinpäivää, kristillisten pyhimysten ja vainajien muistopäivää. Savonlinnan seurakunta tarjoaa kaupungin siunauskappeleilla nokipannukahvit ja mahdollisuuden osallistua musiikkituokioon hiljentyen muistelemaan pois nukkuneita rakkaita. Samalla voi muistella tuntemattomia sotilaita ja viedä kynttilän valaisemaan heistä jonkun hautaa. Sinne johtavat askeleet.

"Nyrkissä ei ole mitään, avoimessa kämmenessä koko maailma"