sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Äitini, ystäväni





Äitimme syntyi Säämingin pitäjässä sijainneen maatilan Vanhalanmäen torpparin tyttäreksi elokuussa 1914, kolme vuotta ennen Suomen itsenäistymistä. Pienessä torpparin mökissä asui kaksi perhettä, molemmissa lapsia yli puolenkymmentä. Rahaa oli niukalti, tosin tarpeetkin toiset kuin tämän päivän perheissä. Äiti lähti koulutielle ollessaan 10- vuotias. Pitkälän piirin supistettua kansakoulua kesti neljä vuotta. Kovin kummoisia odotuksia ei pienen tytön koulumenestyksen suhteen ollut, etenkään kun kouluun ei joka päivä päässyt. Kenkiä ei riittänyt kaikille, joten talviaikaan koulua käytiin, kun kohdalle osui "kenkävuoro." Selaillessani äitimme arkistoja löysin hänen koulutodistuksensa ja hyvältähän se näytti, hiljainen kuuliainen täyden kympin tyttö. Sydämen sivistys tuli sitten pitkässä elämän koulussa, viisaampaa ja ymmärtäväisempää ihmistä sai hakea. Kun tyttäremme tytär kastettiin äidin kaimaksi, totesi ystäväni pikku-Elnan astuneen suuriin saappaisiin.

Koulukuva Pitkälän kansakoulusta – äitini alarivissä toinen tyttö vasemmalta 
Vuonna 1936 tuolloin 22-vuotias nuori nainen lähti hankkimaan elantonsa kaukana kotoa.
Äiti työskenteli vuonna 1918 perustetussa Viipurin sotilassairaalassa pesijänä. Viipurin sotilassairaala siirrettiin talvisodan alta Joutsenoon 1939 ja viimeiset vuodet hän työskenteli Lahteen 1941 perustetussa Keskussotilassairaala 2:ssa. Vuonna 1944 hän kouluttautui sairasvoimistelijaksi Puolustusvoimain järjestämällä kurssilla ja työskenteli sen jälkeen sotilassairaalassa uudessa ammatissaan. Lisäkoulutuksien myötä hän sai vuonna 1947 Lääkintöhallitukselta laillistuskirjan toimia lääkitysvoimistelijana. Äitimme oli rintamerkin numeron mukaan vuonna 1943 perustetun Suomen Lääkintävoimistelijan yhdistyksen 131. jäsen.
Savonlinnan Keskussairaalan aloittaessa toimintansa vuonna 1955 alkoi äidin työura saman vuoden huhtikuun 1. päivänä sairaalan ensimmäisenä lääkintävoimistelijana ja myöhemmin osastonhoitajana kuntoutusosastolla.

Vuonna 1943 perustetun Suomen Lääkintävoimistelijain yhdistyksen rintamerkki
Kuvia Lahdessa 40-luvun alkupuolella




Veera-siskon häissä todistajana sota-aikaan
Äitimme oli harvinaislaatuinen ihminen, levollinen ja huolehtivainen äiti ja samalla luotettava ystävä, jonka kanssa oli helppo keskustella asiasta kuin asiasta. Hauska huumori ja kyky nauraa itselleen olivat hänelle tyypillisiä ominaisuuksia. Lähes 40 eläkevuotta hän vietti aktiivisesti harrastaen, vielä ysikymppisenä hän omien sanojen mukaan kävi leireillä vetämässä jumppaa vanhuksille.
Elämä ei kohdellut häntä silkkihansikkain, mutta silti hän oli vapaa katkeruudesta. Äidillä oli kyky antaa anteeksi vaikka aiheellista anteeksi pyyntöä ei esitettykään.
Äidille usko oli tärkeä, itsestään selvä asiassa elämässä. Hän kertoi kantavansa rukouksissaan päivittäin jokaisen perheenjäsenen Jumalansa eteen pyytäen meille varjelusta elämän poluilla.
Erityisen iloinen olen siitä, että tyttäreni saivat oppia tuntemaan I-mummon, joksi äitiämme kutsuttiin.  On kallisarvoinen lahja tuntea ihmisiä, jotka ovat saaneet elää pitkän elämän ja haluavat jakaa arvomaailmansa kanssamme.

Äitini kuolemasta tuli maanantaina 23.1.kuluneeksi viisi vuotta, myös viisi vuotta sitten tuo päivä oli maanantai. Edellisenä päivänä pohdimme yhdessä äidin kanssa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulosta, veikkasimme molemmat Sauli Niinistöä uudeksi presidentiksi. Äitini ei vaalien tulosta ollut enää todistamassa. Hän oli kuollessaan 97-vuotias, mutta täysissä ruumiin ja sielun voimissa, hyvin arjessa kiinni. Tuona sunnuntaina hän tiesi pian kuolevansa. Kahteen otteeseen hän sanoi minulle käyneensä jo rajalla. Jälkikäteen harmittelin, etten rohjennut kysyä miltä siellä näytti. Äidin levollisuudesta päätellen uskon siellä näyttäneen hyvältä ja turvalliselta.
Kaksi kuvaa äidistä


Äidin asenteessa oli jotain oheisen sanonnan kaltaista, jonka toivoisin itse omaksuvani.
”Jonakin päivänä minun on kuoltava, mutta kaikkina muina päivinä saan elää.”

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

To next LEVEL!



Viikko takana elämää oma kokonaisvaltainen hyvinvointi arjen keskiössä.
Ja reilun viikon kokemuksella täytyy sanoa, että vointi on H Y V Ä. Miksi en aiemmin tätä ymmärtänyt. Ruokavalioremontti ja liikkeelle lähtö ovat saaneet loistavan alun osaavien ohjaajien tuella. Tähän henkilökohtaiseen hyvinvointikampanjaan haluaisin haastaa mahdollisimman monta kaveria mukaan.
Terveydenhoidon ammattilaisena olen toki tiennyt mikä on hyväksi, mutta omien oppien noudattaminen on ah' niin vaikeaa. Sohvan nurkkaan herkkujen äärelle oli mukava uppoutua. Toki sitä varmasti edelleen tulen tekemään, mutta toivottavasti juhlahetkinä, en osana arkea. Herkuttelupäivät ovat sallittuja.

Tyttären innostamana lähdin mukaan liikunnan ja ravitsemuksen ammattilaisten vetämään ryhmään, jossa tarjolla on tietoa ja tukea hyvinvoinnin edistämisessä, vastuu tekemisestä on itsellä niin kuin kuuluukin. Olen aina epäillyt erilaisten lisäravinteiden käyttöä ruokavaliossa, mutta en enää. Tämä porukka vannoo Herbalife-tuotteiden nimeen, muitakin vastaavia toki on, mutta yllätyksekseni ennakkoluuloistani huolimatta nämä maistuvat hyviltä ja niiden lisääminen päivittäiseen ruokavalioon on helppoa. Pirtelöitä on kiva tuunata, marjat ja hedelmät tuovat niihin mukavaa vaihtelua. Vatsa tykkää ja keho kiittää.

Mikä on muuttunut viikon aikana arjessa?
Liikunnan määrä on lisääntynyt, onneksi valon määräkin lisääntyy ja se kutsuu ulkoilemaan. Ammattilaisten laatima henkilökohtainen kotitreeniohjelma on juuri passeli meikäläisen vartalolle, hiki virtaa, mutta jaksaa, jaksaa ja hyvä olo on taattu treenin jälkeen. Ei kalliita välineitä tai jumppamaksuja eikä erityisrekvisiittaa, kaikki tarvittava on käden ulottuvilla. Liikunnan ilo on löytynyt!
Ruokavalioon ovat tueksi tulleet aamupalan ja toisen pääaterian korvaavat raikkaat pirtelöt. 
Ruokailukertojen määrä on lisääntynyt terveellisempään suuntaan. Syö usein, mutta syö oikein ja muista juoda vettä! Kasviksia ja hedelmiä on tarjolla runsaasti. Lihaa ja kalaakaan ei unohdeta.
Nälän tunnetta ei tarvitse tuntea vaikka pyrinkin pitämään päivittäisen energian saannin tasolla, jossa tapahtuu myös painon putoamista. Turhat energialähteet ruokavaliosta ovat karsiutuneet pois.
Ruoka-aineiden punnitsemista tai kirjaamista ei tarvitsisi tehdä, mutta kontrollifriikkinä ihmisenä en ole siitä vielä päässyt eroon. Aiempienkin laihdutusyritysten aikana olen pitänyt kirjaa tekemisistäni ja erityisesti syömisistäni. Vertailu aiempaan ruokavaliooni on ollut mielenkiintoista nähdä. 

Valitsin tarkastelun kohteeksi kaksi päivää, jolloin energian saanti oli samalla tasolla. Tässä vähän tuloksia, jotka näyttävät hyviltä. Suositukset perustuvat käyttämäni ohjelman antamiin määriin minun ikäisellä ja kokoisella naisihmisellä.
Suositus proteiinien saannista vuorokaudessa on 108g. Sen saanti oli noussut 64 grammasta 116 grammaan. Erinomaista!
Rasvan saannin suositus on 69g ja se puolestaan oli tippunut 77 grammasta 40 grammaan. Öljyä ja ylipäätään hyviä rasvoja lisää!
Kuidun määrä nousi 13 grammasta 40 grammaan, kun suosituksen mukaan 25 grammaa riittäisi. Tämä on hyvä!
Hiilihydraattien määrä on suosituksen ylärajalla, mutta laatu on korjaantunut runsaan kasvisten käytön ja ravintolisien sisältämien kasvisperäisten hiilihydraattien ansiosta. Teollisen sokerin osuus on tippunut minimiin.  JEE!
Vitamiinien ja hivenaineiden sekä raudan saanti on uuden ruokavalion ansiosta kaksinkertaistunut ollen nyt suositusten ylärajalla ja osin ylikin, varsinkin vesiliukoisen C-vitamiinin osalta. Tämä tuntuu jo jossain, virkeyttä ja energisyyttä olossa!

Tukeva askel kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia on tullut otettua. Uskallan suositella jokaiselle joka haluaa lähteä tavoittelemaan hyvää oloa ja itsensä rakastamista. Sillä siitähän tässä kaikessa on kysymys.

”Elämämme seikkailu vasta alkaa, kun alamme rakastaa itseämme tinkimättömästi, sillä me itse olemme ne ainoat ihmiset, joiden kanssa meidän täytyy vääjäämättä elää koko elämämme. Itsensä rakastaminen tapahtuu ennen muuta silloin, kun hyväksymme keitä olemme. Virheemme ja onnistumisemme sekä valoisat ja pimeät puolemme.” www.askelterveyteen.com

Kasvis-halloumi-lättyset K-ruoka-ohjeesta tuunattuna 😋
Raikas marjaisa pirtelö hedelmien kera kelpaa välipalaksi 💗
 

perjantai 13. tammikuuta 2017

Kun autokuume iskee




Kun autokuume iskee, on peli menetetty. Tunnista oireet!
Kun mies ensimmäisen kerran lausuu, että auto pitäisi kohtapuolin vaihtaa, on se menoa.
Sitä ei pitele mikään ja estelyt vain pahentavat tautia.
Vanhassa autossa alkaa olla yhtä sun toista fiksattavaa, se on lähes päivittäinen puheenaihe.
Kalliiksi tulee ja tulevaisuudessa vielä kalliimmaksi. Ja arvokin laskee kuin kuohut Kiutakönkäällä.
Ajo-ominaisuudetkaan eivät kuulemma vanhassa kummoiset ole, huonommat kuin ostettaessa arveltiin. Bensaa vie ihan sikana tai ainakin enemmän kuin kaksi keskiverto autoa yhteensä.
Vakuutusmaksut ovat kovat ja käyttömaksukin enemmän kuin tarpeeksi.
Korimalli vanha eikä värikään kummoinen.

Autojen bongailu alkaa olla päivittäistä puuhaa. Niinhän se kuin hevosta olisi ostamassa.
Netin sivuhistoria täyttyy myytävien autojen kuvilla ja ympäri Suomea olevien autoliikkeiden yhteystiedoilla. Puhelinneuvotteluja myyjien kanssa, myyjien jotka eivät vaihdossa tulevan auton päälle mitään ymmärrä, hyvä kun mikä. Tässä tilanteessa kaikki huonot ominaisuudet unohtuvat, tuskin niitä olikaan muuta kuin perusteluna sille, että on se pakko vaihtaa.
Ei renkaiden potkimista, ei värin valintaa, ei shoppailuretkiä autokauppoihin.
Kaupat tehdään puhelimessa, etumaksu maksetaan ja ei kun autoa hakemaan, matka ei saa olla este eikä keli. Silti ei meillä autoa osteta kuin sikaa säkissä.
Luotan täysin mieheni tapaan tehdä autokauppaa, onhan hänellä yli 40 vuoden kokemus alalta. Siihen en usko, kun hän sanoo tässä olevan meille autoa eläkevuosiksi. Sen olen kuullut ennenkin, mutta on autokauppiaalla kaupan teko niin verissä, että parin vuoden päästä tauti varmasti uusii. Ja ei helpota ennen kuin auto on vaihdettu.

Riipustelen tätä tekstiä uudennäivässä autossa kotimatkalla. Toivottavasti kuski malttaa pysähtyä vaikka Absille taukoa pitämään, alkaa jo nälkäkin olla. 
Varsin tyytyväiseltä mies vaikuttaa valintaansa auton suhteen.
Kytkin on herkkä ja radiokin kuuluu paremmin kuin vanhassa, tosin kieli kuulostaa venäjältä, pitänee etsiä savolainen asema, kun kotiin päästään.
Huollot on tehty ajallaan, on kuin uusi, jonkun perikunnan auto kuulemma,vähällä käytöllä ollut.
Hiljaiset ovat äänet, on kuusi vaihdetta pakin lisäksi! Mihin sitä kuudetta tarvitaan, kun en aina muista sitä vitostakaan käyttää. Entinen oli sentään neliveto. Ei kuulemma näillä ajoilla eikä saloilla moista tarvita.
Hyvä on väri ja siistit sisätilat, voisiko sitä muuta toivoa.
Nopeusmittari ei valehtele kuin piirun verran, sekin tuli matkalla testattua. Hyvä tieto minulle, jolle silloin tällöin valo välähtää.

Pitihän se uusi (meille) menopeli ennen pihaan ajoa pesussa käyttää. Minä siinä muistelemaan, että oliko siinä entisessä automaattisesti kääntyvät sivupeilit, kun tässä uudessa piti käydä ulkopuolelta käsin kääntämässä ennen pesuun ajoa. Oli kuulemma automaattiset silloin, jos sattui talliin ajaessa osumaan ovenpieleen. Silloin kääntyivät kuin itsestään!
Pääsin sentään käymään Varkauden Kamuxessa, missä autojen vaihto fyysisesti tapahtui. Kyllä oli hyvä palvelu, nuorekas, ystävällinen henkilökunta ei minkäänlaista ylimielisyyttä käytöksessä. Kaffet tarjosivat ja toivottelivat hyvää kotimatkaa vaikka eivät tästä kaupasta hyötyneetkään.
Huomenna koeajan auton!

 Tämän olisin halunnut, mutta oli jo myyty 🙊


Tähän ei rahat riittäneet 🙈


perjantai 6. tammikuuta 2017

SOTE – SOPPAA HÄMMENTÄMÄÄN!



Kiihtyvällä vauhdilla lisääntyy uutisointi ja kannanotot sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa. Lähestyvä muutos ja sen vaikutukset ihmisen arkeen hämmentävät ja saattavat jopa herättää pelkoa, kun tuntuu, etteivät muutoksen vaikutukset ole päättäjienkään tiedossa.
Neuvottelupöytään olisi ehkä kannattanut istua aiemmin, jos ei muuten niin varmistelemaan oman alueen lähipalveluiden turvaamista. Sinällään en ole huolissani oman alueemme palveluista, kun tiedän, että meillä on asiantuntevat ja innovatiiviset osaajat kehittämässä palveluja ja omalta osaltaan pitämässä alueemme puolia. Poliittisista päätöksentekijöistä en ole niinkään varma.

Päätöksentekijät kun ovat ison haasteen edessä. Miten turvataan tasalaatuinen ja yhdenvertainen palvelu kaikille asuinpaikasta, varallisuudesta, iästä tai muista henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumatta. Miten turvata palveluiden saatavuus ja laatu niin, että henkilöstökin viihtyy ja jaksaa kehittyä jatkuvassa muutoksessa. Miten turvataan, että ihmiset osaavat valita palveluiden kirjosta itselleen parhaan vaihtoehdon.

Potilasohjauksen ongelmat eivät poistu ellei ammatti-ihmisille jää tilaa tehdä ratkaisuja inhimillinen näkökulma huomioiden. Tästä hyvänä esimerkkinä on lähipiiriini kuuluvan henkilön hakeutuminen lomamatkalla lähimpään sairaalaan saamaan apua äkilliseen vaivaansa. Toki häntä oli puhelinpalvelussa kehotettu tulemaan kotipaikkakunnalle tilannearvioon, mutta valinnan vapautta noudattaen ja vaivan huomioiden lähisairaala tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Ensimmäinen kohdalle osunut terveydenhuollon ammattilainen oli kysynyt, ”ettet sitten kotikuntaan jaksanut mennä” vaikka kävely ei oikein onnistunut eikä istuminenkaan mukavalta tuntunut.  Matkaa olisi ollut jäljellä rapiat parisataa kilometriä. Kotipaikkakunnalla ei viikonloppuna olisi myöskään ollut tarvittavaa hoitoa tarjolla. Alkuhankaluuksien ja riittävän monen oven aukaisun jälkeen kaikki sujui mallikkaasti, hoito oli hyvää ja henkilöstölle täysi kymppi osaamisesta.

Julkaistujen palautekyselyjen valossa terveydenhuollon palvelut koetaankin hyvinä ja saatuun hoitoon ollaan tyytyväisiä. Ongelmana lienee hoitoon pääsy, vaivansa kanssa kuulluksi tuleminen ja asiakkaan uskominen oman vointinsa asiantuntijana. Palvelun laatu, se ihmisen kohtaaminen, ei ole monimutkainen asia arvioitavaksi ja kehitettäväksi. Riittää, että astuu potilaan saappaisiin kuvitellen miltä hänestä tuntuu palveluiden viidakossa tai miten itse haluaisi tulla kohdatuksi.

Kun itsekin on jossain määrin ollut mukana laatimassa ohjeita potilasohjaukseen, ihan siinä ihmisen arjessa tapahtuvaan, olen pohtinut unohtuiko meiltä maalaisjärjen ja henkilöstön ammattitaidon hyödyntäminen ohjaustilanteessa pelisääntöjä laadittaessa.  Toivottavasti niille, ei toisiaan poissulkeville ominaisuuksille, jää tilaa uusissa ohjeistuksissa. Se inhimillistää palveluja ja sitä mökin mummokin ymmärtää.

Kyllä kelpaa kiikkustuolissa seurata Sote - sopan keittoa ja hämmentää siinä sivussa itsekin. Toivon pääkokeille viisautta ja voimia. Urakka on iso!