Matka lapsuuden jouluun

Joulunodotus on aina ollut itselleni joulussa parasta, kodin valmistaminen joulun juhlaa varten, joululeivonnaisten tuoksut, lahjojen paketointi ja siihen liittyvä salaperäisyys ja jännitys.

Joululaulut, kynttilät ja kukkien tuoksu tuovat joulun tunnelman.

Joulunkukka lapsuudessani oli hyasintti. Kukka, joita äitini kouli syksyn aikana kellarissa.

Sinisiä, valkoisia ja vaaleanpunaisia hyasintteja hän kasvatti koristamaan kotiamme ja antoi lahjaksi ystävilleen. Tänä jouluna kodissamme tuoksuu hyasintti.

Lapsuuden kodissani ei syöty Saarioisten äitien tekemää ruokaa, vaan ihan oman äidin tekemiä herkkuja. Samat perinneruuat kuin tänäkin päivänä löytyivät joulupöydästä vaikka toki vaatimattomammin joulua lapsuuden kodissani vietettiin. Riisipuuro ja ”sekameteli” soppa olivat jo tuolloin herkkuani.

Piparkakkutaikinan äiti teki paistamista edeltävänä päivänä ulkoeteisen kylmään komeroon maustumaan ja kyllä muutaman kerran piti käydä taikinaa maistelemassa. Varmasti jäivät sormen jäljet taikinaan, mutta en muista koskaan siitä moitteita tulleen.

Lapsuudessani ei hedelmiä ollut päivittäin tarjolla, mutta jouluna niitä syötiin. Mandariinien tuoksu tuo tänäkin päivänä mieleen joulun. Isä toi työmatkalta tullessaan laatikollisen mandariineja ja niitä säilytettiin eteisen vaatenaulakon päällä, josta sitten noita etelän herkkuja lapsille annettiin. Kotipihan omenoita säilytettiin papereihin käärittynä kellarissa joulupöytään.

Ihan sivuhuomautuksena, mitenkään jouluun liittyen, sikotauti oli paras tauti ikinä, silloin sai syödä banaaneja, kun muuta ei pystynyt nielemään.

Jouluna annettiin ja saatiin lahjoja, ei kovin montaa kenellekään, mutta riittävästi.

Itselläni oli tapana aloittaa lahjojen paketointi hyvissä ajoin ja jos ei ihan päivittäin, niin usein kuitenkin piti paketti avata ja tarkistaa oliko lahja sellainen kuin muistin. Erityisesti on jäänyt mieleen isälleni ostama vihreä lasinen tuhkakuppi, sen sileää pintaa oli mukava tunnustella kädessä ja ihastella sen väriä, joten sen paketoin useaan kertaan ennen joulua.

Siskoni ihmettelivät nuken vaatteiden häviämistä leikeistä joulun alla, mutta yllätyksekseen he saivat ne minulta lahjaksi jouluna. Paketointi oli mukavaa puuhaa, edelleenkin pidän joululahjavalvojaiset ja paketoin itse antamani joululahjat, lapsuuden peruja.

Salaisuuden pitäminen voi käydä lapselle ylivoimaiseksi. Siskoni Ulla osti isälle lahjaksi hinkselit, joita tuohon aikaan miehet käyttivät. Usean kerran hän vakuutti isälle, ettei aio kertoa mitä paketista löytyy, kunnes viimein ihan vahingossa jatkoi lausetta ”en kerro mitä ostin, mie ostin hinttelit!”

Iso-siskoni muistaa lahjoistaan erityisesti uudet valkoisuutta hohtavat kaunoluistimet. Pakettia oli pitänyt käydä ravistelemassa useita kertoja ennen aattoa. Sinä jouluna hän pääsi poikkeuksellisesti joulupäivänä kokeilemaan uusia luistimia kotitielle, luistelukenttiä ei lapsuudessani ollut lähimailla.

Poikkeuksellisesti sen takia, että tuohon aikaan joulupäivä vietettiin kotona sisällä leikkien.

Vasta Tapaninpäivänä lähdettiin ihastelemaan kavereiden lahjoja.

Itselleni mieluisimpia joululahjoja olivat pienet posliiniesineet, joita Helsingin sisko lähetti pukinkonttiin.

Kuusi koristi lapsuuden kodin olohuonetta, oksilleen se sai aidot kynttilät ja pumpulilunta.

Mitähän paloviranomaiset tänä päivänä sanoisivat moisesta kuusen koristelusta.

Mieluisimmat koristeet olivat kirkkaissa tinapapereissa suklaapallot ja -kellot sekä joulukaramellit, jotka oli lupa syödä joulun jälkeen. Tosin tyhjiäkin papereita jokunen löytyi kuusta purettaessa.

Lapsuuden jouluun kuului joulukirkko Pääskylahden seurakuntatalolla. Kirkkomatka tehtiin kävellen, äidilläni oli hyvä lauluääni eikä Hän säästellyt sitä laulaessaan virsiä. Joskus se vähän hävetti, mutta onneksi kylällä asui toinenkin äiti, joka lauloi vielä kovemmin.

Istuin itse joulun alla kirkon penkissä tyttärieni vieressä laulamassa antaumuksella joululauluja ja mietin hävettiköhän heitä.

Mikä ihana, koskettava matka lapsuuden jouluun tämän kirjoittaminen on ollutkaan. Aivan kuin tyhjästä alkoi mieleeni palautua muistoja lapsuuden kodista, muistoja, jotka olivat hautautuneet syvälle eletyn elämän kerroksien alle. Yksi muisto palautti mieleen seuraavan ja se taas uuden muiston, kaikki tässä käsin kosketeltavissa. Äidin tuttu hahmo lapsuudesta on elävänä silmissäni, lapsuuden kodin vaikka vaatimatonkin joulun juhla, lämpö ja turvallisuus.  Tämä päivä ja tulevaisuus hämärän peitossa. Sydän vailla huolta tulevasta, lapsuuden riemua täynnä.

Siskokset joulun aikaan viisikymmentä luvulla