Matkalla edelleen

”Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt.”/kiinalainen sananlasku 

Kyllä tämä kiinalaisten viisaus on jonkun kerran tullut mieleen Veikkolassa puuhastellessa. Olisihan sitä parikymmentä vuotta sitten ollut paremmassa terässä näihin puuhiin, mutta silloin oli muut puuhat.

Paljon on tapahtunut hirsipirtissä ja pihamaalla alkukesän aikana.

Toukokuun alussa aloitimme keväälle suunnitellut remontit rakennusten osalta, sauna ja pirtti saivat uudet katot ja rakennukset on nyt suojattu vuosikymmeniksi eteen päin. Ilman ammattilaisia ja talkoolaisia emme olisi selvinneet, mutta onneksi molempia oli saatavilla. Siinä sivussa on tehty pientä pintaremonttia paikoissa, jotka sitä huusivat. Vanha maakellari sai uuden peräseinän, puolisoni löysi sisäisen muurarinsa, ja nyt meillä on hyvä ja tarpeellinen lisätila. Porstua sai uutta maalia sisä- sekä ulkopuolelle ja kuin ihmeen kaupalla vuosikymmeniä lähes maata vasten lahoamatta säilyneet hirret  saivat suojakseen sokkelin. Kattorakenteista löytyi vanhoja sanomalehtiä -50 luvun alusta ja muitakin aarteita ja minun aika tärvääntyi välillä niiden tutkimiseen.

Pientä reipasta poikavauvaa tarjottiin hyvään kotiin 50-luvun alun sanomalehdessä ja mukaan tarvittaessa kotitaloustöihin tottunut äiti imettämään. 

Löytyipä porstuan kattorakenteista ilmeisesti eristeenä käytetty talon tyttären kirjoitusvihko, jonka tarinoihin oli ilo tutustua, pala mennyttä aikaa.

Pihapiiri on yllättänyt runsaalla ja monipuolisella kasvistollaan ja minun onneksi helppohoitoisuudellaan. 

Talkootöissä olleet tyttäret ihmettelivät toukokuussa metsän haravointia ja ojan pohjien raivausta, mutta jotain puuhaa heillekin piti järjestää miehien keikkuessa katolla. Mutta nyt näyttää hyvältä, kun metsäkin puhkeaa kukkaan.

Puoliso on viihtynyt kaiken liikenevän ajan puupinollaan ja liiteri alkaa täyttyä puista, joten kyllä lämpöä riittää talveksi.

Vielä jää tekemistä syksylle, mutta kesä hengähdetään ja nautitaan ihanasta pihapiiristä, saunan makoisista löylyistä ja kesäilloista ystävien seurassa, jotka onneksemme ovat löytäneet tiensä Veikkolaan.

Elämään mahtuu monenlaista. Pienistä hetkistä koostuu tapahtumien ketju, jota elämäksikin kutsutaan. 

One life. Live it! Mutta olisiko niitä kuitenkin enemmän? Jäädessäni eläkkeelle kuusi vuotta sitten, ystäväni toivotti minut tervetulleeksi elämään naisen kolmatta elämää. 

Nyt reilu puoli vuotta siitä, kun Veikkola siirtyi omistukseemme, olemme puolisoni kanssa todenneet jälleen uuden alkaneen. Jos ei ihan elämän, niin merkittävän ja hyvän elämän vaiheen kuitenkin.

#hyvälläelämälläeioleikärajaa

#onelifeliveit

#hirsipirtinelämää

Elämän kiikkulaudalla

 

Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat
kerta, eivät ne häntä yhdessä kohden pidä,
he heittävät häntä välillä taivaan ja maan - /Eino Leino

Näin kirjoitti lempirunoilijani Leino aikoinaan ja kirjoitti ehkä omasta kokemastaan. Välillä hänen sanoihinsa on helppo samaistua. Kun elämä tarjoilee erilaisia asioita maan ja taivaan väliltä, iloja ja suruja, naurua ja itkua, voi kyyti huimata. Kannattaa pitää pää kylmänä ja sydän lämpimänä ja yrittää pysyä kartalla elämän menossa. Keskittyä tähän hetkeen, sillä tässä hetkessä on elämäsi.

Saimme mieheni kanssa joululahjaksi yhteisen Maaret Kallion koostaman vuosikalenterin, antajalla ajatuksena varmaan se, että kestäisimme paremmin ajan tasalla toistemme menoista, olisiko ottanut vinkistä vaarin. Saatoimme olla välillä epätietoisia toistemme suunnitelmista eikä oma karttakaan ollut läheskään aina riittävän tarkka. Kalenteri tarjoilee myös jokaiselle viikolle mahdollisuuden pohtia juuri tämän viikon tärkeitä asioita, mitä viikolla on tarjolla ja miltä omat voimavarat tuntuvat juuri nyt. Hyvästellessämme tammikuun ja toivottaessamme helmikuun tervetulleeksi palasimme pohtimaan kalenterin kehotuksesta viime vuotta ja sen tapahtumia. Jälkimainingeissa on hyvä viivähtää. Tarkastella tapahtumia matkan päästä. Kaukaa näkee paremmin. Paljon mahtui viime vuoteen voimia vaativia asioita, jotka samalla tarjosivat mahdollisuuden kasvuun ihmisenä. Paljon myös uutta ja hyvää eikä vähäisempänä Veikkola, josta olen jo aiemmin kirjoitellut. Maaliskuun koittaessa kalenteri kehotti pohtimaan turvallisuutta ja turvallisuuden tunteesta syntyvää mielenrauhaa. Se kehotti pohtimaan sitä, kenen seurassa voimme olla levollisesti omana itsenämme, keskeneräisinä, leikkisinä, mokaavina, osaavina tai osaamattomina. Perusturvallisuus syntyy jo varhaislapsuudessa lapsen ja vanhempien välisessä vuorovaikutussuhteessa. Maaret Kallio kirjoittaa kuitenkin, että turvallisuutta voi oppia läpi elämän ja sitäkin kannattaa pohtia, kuinka turvallista seuraa on itse toiselle ihmiselle. Onko seurassasi hyvä viivähtää.   Hän kehottaa tarkastelemaan turvallisuutta arkisissa elämäntilanteissa. Tässä ja nyt.

Tämän hetken turvattomuutta huokuvasta maailmassa nämä ajatukset tuntuvat tärkeiltä. Tämän viikon kalenterin kysymykseen, ”saatko herätä kevääseen turvassa”, on vaikea vastata myöntävästi. Sota Euroopassa ja ”sodan kylmät kasvot” presidenttimme kuvaamina eivät luo turvallisuutta. Uutisten olohuoneeseen tuomat kuvat sodan kauheuksista ja ihmisten hädästä synnyttävät huolta, pelkoa ja vihaankin. Omia tunteita on vaikea kanavoida, kun tunteiden kohteet ovat kaukana, tuntemattomia. Mitä toivon? Toivon viisautta maailman johtajille, niin, että Ukrainaan saapuisi rauha, että auringonkukat kukkisivat vapaassa maassa ensi kesänäkin. 

Mikä on tärkeintä tällä viikolla? Olin kirjoittanut kalenteriin tärkeimpänä asiana sen, että maassamme on rauha. Toinen kuluneen viikon tärkeä asia on läheisen ystäväni saama selkävoitto vaikeasta sairaudesta ja ilo siitä, että olen saanut kulkea matkassa mukana. Loistava ystäväni!  Arkisiin asioihin paneutuminen ja juuri tämän hetken eläminen, kaiken hyvän näkeminen omassa elämässä auttaa rauhoittamaan mieltä. Kevät antaa lupauksen tulevasta, kohta soi ruislinnun laulu korvissani ja tähkäpäiden päällä loistaa täysikuu, Leinoa nämäkin toivoa tuovat säkeet. Toivossa on hyvä elää!

Kevät on täällä

Kevät saapui Veikkolaan korkealle taivaan laelle kipuavan auringon mukana, auringon, joka valaisee pihapiirin säteillään. Säteillä, jotka kurkistavat koivujen lomasta, lämmittävät aitan seinämän, houkuttelevat istuskelemaan lämmössään. Säteillä, jotka hiipivät ikkunoista sisälle ja herättelevät ohi kulkiessaan ikkunaväleihin talviunille jääneet kärpäset. Säteillä, jotka leikkivät pirtin räsymattojen raidoissa ja vanhojen hirsiseinien pinnalla. Hankien sulamiseen vielä kotvanen menee. Tätä kaikkea tervehdin ilolla, olen etuoikeutettu voidessani nauttia kevään tulosta vanhan pirtin pihapiirissä. Tämänhetkisen maailman melskeen keskellä alleviivaan voimakkaammin blogini tunnuksen One life. Live it! Elämä on tehty elettäväksi eikä hetkeäkään kannata hukata.

Olimme suunnitelleet avaavamme Veikkolan kevätkauden pääsiäisenä, mutta kuka malttaa odottaa, kun talven selkä taittuu ja valo voittaa. Tiesimme myös puuhaa olevan pihapiirissä tarjolla. Metsämiehet riisuivat alku viikosta pihapiirin vanhoista kuusista ja vapauttivat näin suorarunkoiset männyt ja valkoiset koivut kohottautumaan kohti aurinkoa. Risusavottaa ja latvusten polttamista riittää. Kesän puusavotasta puhumattakaan. Niinpä varustauduimme lähtöön ja houkuttelimme mukaan talkooväkeä, jonka tiesimme nauttivan tarjolla olevasta puuhasta. Mitkä savujaiset saimmekaan aikaan. Mutta pakko on tunnustaa, että ikä on muutakin kuin numeroita. Työrupeamia ja taukoja piti jaksottaa aiempaa tiuhemmin ja tarkemmin piti katsoa mihin epätasaisessa maastossa jalkansa asettaa kaatumisen välttämiseksi. Mutta onneksi ei ole kiire ja rimaa voi aina laskea tilanteen mukaan, taukoja pitää, kun siltä tuntuu. Mukavia taukoja tarjoutui ohi kulkevien naapureiden pysähtyessä juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Ilolla otimme vastaan tervetulotoivotukset uusille kyläläisille, vaikka vain kesäasukkaita olemmekin. Kyläkutsuja jaettiin puolin ja toisin ja niin vilpittömiltä kutsut tuntuivat, että saatammepa piipahtaakin, kun kesäksi käymme. 

Pihasaunan lempeissä löylyissä oli ilta hämärissä hyvä pehmitellä keho seuraavan päivän koitokseen eikä unta tarvinnut houkutella, raitis ilma ja ruumiillinen työ tekivät tehtävänsä. Ensi viikolla jatketaan samalla talkooporukalla, mutta varsinaiseen puusavottaan kutsutaan nuorempaa väkeä ja itse otetaan piällysmiehen paikka.

#hyvälläelämälläeioleikärajaa

Hiljaa hyvä tulee

Pari kuukautta on Veikkola ollut omistuksessamme ja syksylle suunnitellut työt on saatu tehtyä. Jokunen laatikko varastossa on vielä tutkimatta, mutta niillä ei ole kiire. Pihapiiristä saatiin karsittua aikansa eläneet pensaat, tosin karsiminen tehtiin varoen, kun kaikkia pensaita ei tunnistettu. Vanha navetan kivijalka raivattiin esille, on se niin taiten tehty ja komia, ettei sitä passaa piilotella. Puutarhan puolelle ei vielä ole kajottu. Annetaan kevään yllättää ja katsotaan mitä talven alta paljastuu. 

Veikkolan kätevä isäntä stailasi saunan ulkonäköä riisumalla turhan ja muuttamalla pienen yksityiskohdan. Pieni on kaunista. Porstua sai uuden, valoisan ilmeen, kun katto ja seinät paneloitiin. Minun tehtäväksi jäi verhojen etsiminen kaappien kätköistä, uutta ei ole juuri tarvinnut ostaa, paljon on aarteita löytynyt entisten omistajien jäljiltä.

Uunin korjauksessa tarvittiin ammattiapua, mutta viimeistelyn teki mestari itse ja hyvä tuli. Eilen paistui hapanjuurileipä ja tänään testataan jouluruokien valmistumista uunissa, ettei tule yllätyksiä aattona, kun pirtti täyttyy jouluvieraista. Huomenna on piirakan paisto päivä.

Valehtelisin, jos väittäisin, että kaikki on mennyt kuin Strömsössä. Toki yllätyksiäkin on tullut vastaan. Huussi meni uusiksi eikä ”palapeli-vessan” kokoaminen ole yksinkertaista. Oli kuin Ikean huonekalut, mittasuhteet ei oikein natsanneet eikä ihan kaikkia osia saatu mahtumaan. Pitkästä tavarasta olisi kuulemma apuna olleen ammattilaisenkin mielestä ollut helpompi rakentaa. Joulukuun paukkupakkaset jumauttivat vesiputket jäähän, mutta onneksi konstit löytyivät. Meikäläiseltä meinasi usko loppua, mutta onneksi mies on rauhallisempaa sorttia. Minä ennätin jo suunnitella joulusaunan toteuttamisen vaihtoehtoja. Kunnon löylyjen jälkeen jokainen voisi peseytyä kuusen katveessa ulkosalla. Joulu ilman saunaa ei ole joulu.

Ja toisaalta, kun on kantovesi pirttiin, niin eikö tuon jaksane kantaa uloskin päin.

Loppu hyvin kaikki hyvin, tässäkin tarinassa.

Aamuhämärissä, kynttilän valossa istuskellen pohdin menneitä viikkoja. Työtä on ollut sopivasti ja oleilustakin on osattu nauttia.

Ulkona alkaa päivä valkenemaan, tupa on turvallinen ja lämmin. Tästä todeksi tulleesta, mieheni unelmasta, on tullut myös minun toteutunut unelma. Joskus kannattaa antaa asioiden tapahtua kaikessa rauhassa, omalla painollaan, ajallaan asiat ratkeavat. Ja vanhanakin on lupa unelmoida ja toteuttaa unelmia. Hyvällä elämällä ei ole ikärajaa.

 

Marraskuun valkiat

 

Marraskuun harmautta torjuttiin Veikkolassa viikonloppuna pihavalkeiden merkeissä. Iloisesti paloivat viimeiset roskat vanhan navetan pohjalla, taitavasti kootun kivijalan kätköissä, loistava tulistelupaikka kerrassaan. Siinä tulta ruokkiessa pohdiskelin paikan historiaa. Kuka on mahtanut lypsää lehmiään tällä paikalla olleessa navetassa, josta nyt on vain kivijalka jäljellä. Kivijalka, joka saa jäädä paikalleen meidänkin jälkeen. Niin taitavasti se on rakennettu ettei siihen pidä kajota. Jonkun kiven sikalan puolelta, jonka kuvittelen olleen navetan jatkona,saatan siirtää saunan rappuseksi.

Olisi kiinnostavaa kuulla paikan historiasta joltain asiasta jotain tietävältä. Sen verran tiedämme, että pirtti on rakennettu 1800-luvun lopulla ja siltä ajalta lienee navetan perustuksetkin. Aitta on todennäköisesti rakennettu 1950-luvun alussa, siitä todisteena on vuosiluku 1952 aitan ovessa. Samana vuonna on ilmeisesti rakennettu nykyinen saunarakennus. Meidän onneksi rakennuksista on pidetty hyvää huolta vuosien saatossa. Sekin meille on kerrottu, että paikalla on aikoinaan toiminut kievari, mutta kuka on mahtanut olla kievarin pitäjä. Jumppasten taloksi olemme kuulleet paikkaa kutsuttavan, joten Jumppasten sukua on saattanut paikalla asustella.

Veikkola on ottanut meidät omakseen ja tuntuu jo kakkoskodilta, jossa rauha ja luonnon läheisyys korvaavat mukavuuksien puuttumisen. Toki Kotikadun mukavuudet ovat Veikkola-viikonloppujen jälkeen nousseet arvoon arvaamattomaan. Kaksi kotia, kaksi todellisuutta, niin erilaisia, mutta tärkeitä omalla tavallaan kumpikin.

Veikkolan pihapiiri sai viikonloppuna ohuen lumipeitteen ja sen innoittamana sytytimme jouluvalot. Kuvat kertokoot tunnelmista Veikkolassa.

#hyvälläelämälläeioleikärajaa

Marraskuun ilta

Kolmas Veikkola-viikko on hyvällä menolla. Paljon on ennättänyt tapahtua pihapiirissä. Sepon tuntevat tietävät, ettei askareissa aikaa tuhlaannu vaan uusi työ on jo hyvällä mallilla ajatuksissa ennen kuin käsillä oleva on tehty. Naapuriapu on yllättänyt, soraa on ilmestynyt pihaan ja roskat hävinneet ennen kuin on kissaa ennättänyt sanoa.

Opastusta kinkkisissä rakennushommissa on löytynyt. Syksyksi suunnitellut työt ovat viittä vaille valmiita ja pienien puutarha-askareiden jälkeen talvi saa tulla.

Tänään pyhäinpäivänä on ollut lepopäivä. Uuni on lämmitetty hartaudella, kuten pyhään sopiikin ja karjalanpaisti muhii uunissa, tuoksu tervehtii pirttiin astujaa. Saunavieraita odotellaan ja nautitaan kynttilän valosta ja marraskuun pimenevässä illasta. Ihmetellään elämän tarjoamia mahdollisuuksia. Polkuja, joita olemme saaneet yhdessä kulkea.

”Tie ei kerro kulkijalle, mikä mutkan takana odottaa” ja hyvä niin. Jos etukäteen tietäisi polut joita joutuu tai saa kulkea, voisi matkalle lähtö pelottaa. Valintojen tekokin vaikeutuisi, jos etukäteen tietäisi valintojensa seuraukset. Moni hyvä asia jäisi kokematta, toki monelta surultakin säästyisi. Mutta yhtäkaikki hyvä näin, paljon on matkaa takana ja toivottavasti vielä edessäkin. Veikkolan pihapiirin kynttilät on sytytetty pois nukkuneiden rakkaiden muistoksi, mielessä jokainen heistä ❤️ 

Veikkolan vuosi

 

Tiedäthän tunteen, joka jauhaa myllynkivien lailla alitajunnassa, kaipuun, joka ajaa toteuttamaan unelmia, joskus lähes mahdottomia eikä aina niin järkeviäkään. Silti luovuttaminen tuntuu vaikealta, piiskan lailla alitajunta ajaa eteenpäin ja yhtäkkiä huomaat, että mahdoton on muuttunut mahdolliseksi ja kummasti pystyt selittämään kaikelle merkityksen. Vaikka olet jo useasti haudannut unelman, nostaa se uudestaan päätään ja saa toivomaan toteutumista. 

Näin kävi meille ja niin omistukseemme siirtyi pitkän harkinnan jälkeen Veikkola, hirsipirtti 1800-luvulta, keskellä ei mitään, vailla mukavuuksia kuusikon ympäröimänä.

Paljosta olimme jo luopuneet monestakin syystä, sillä on uskallettava lähteä, jos elo ei tunnu hyvältä. On myös uskallettava tarttua tilaisuuteen, sillä elämää ei kannata jättää elämättä. 

 

Jotenkin Veikkola veti meitä puoleensa, puhutteli hiljaa, kutsui sisään hirsipirttiin, ihastelemaan lankkulattioita ja vuosisatoja vanhaa leivinuunia. Houkutteli kuljeksimaan pihapiirissä pihtakuusien alla, hyväksyi tulijat osaksi itseään.

Pyysi pitämään huolta, säilyttämään osan historiaa ja vaalimaan vanhaa. Kertoi, ettei työ tule loppumaan, sen verran puuhastelua on tarjolla. 

Mutta kaikki ajallaan, kiire ei ole ja levätäkin saa. Ja nauttia elosta ja olosta.

Hyvällä elämällä ei ole ikärajaa!

 

Kunhan hiukan tarkemmin tutustumme puuhapaikkaan, tartumme toimeen ja alamme toteuttamaan suunnitelmaa tehdä unelmasta totta, palaan kertomaan lisää ensimmäisestä Veikkolan vuodesta.