Vaikeita valintoja

"Hevosen ulkomuodossa on jotain, joka on hyväksi ihmisen sisikunnalle.”

                                                                     W. Churchill

”Yksi tykkää äidistä toinen tyttärestä” sanonta pitänee paikkansa myös ratsastusharrastuksessa, kun hevosen omistaja valitsee tallia, mihin ystävänsä majoittaisi. Tallin mukana kun tulee paljon muutakin.Huonoista vaihtoehdoista on vaikea valita. Mutta hyvien vaihtoehtojen välillä se vasta vaikeaa on.Omalla kohdalla ihan mahdoton tehtävä. Sinun on tehtävä niin kuin itsestäsi hyvältä tuntuu.Entä sitten kun sitä omaa parastakaan ei aina tunnista. Apua!

Yksi tärkeimmistä asioista ovat olosuhteet, joissa haluaa harrastaa. Jollekin maneesi on välttämätön, takaahan se hyvän pohjan ratsastamiselle keliolosuhteista riippumatta. Varsinkin esteratsastajille taitaisi tulla turhan pitkä tauko valmentautumiselle Suomen oloissa talviaikaan. 

Ja kyllähän se parempi pohja houkuttelee kieltämättä kehnojen kelien aikaan. Ja niitä tuntuu tässä ilmaston muutoksen mylläkässä riittävän. Itselleni olosuhteissa tärkeintä on turvallisuus, niin ihmisten kuin hevostenkin. Myös sitä arvostan, että tallilla on selvät pelisäännöt, jotka koskevat kaikkia, ikään ja rotuun katsomatta.

Toiset vannovat maastoilun nimeen, silloin tärkeäksi nousevat turvalliset maastoreitit. Rohkeimmat maastoilevat vaikka keskellä kaupunkia ja uskaltavat ottaa melkoisia riskejäkin ihan vain jännityksen ja ehkä hiukan myös näyttämisen halun takia. Minä osaan, minä uskallan. 

Meikä tyttö ei osaa eikä uskalla!

Nyt on kyllä tullut roppakaupalla rohkeutta lisää, kun olemme viettäneet hevoseni kanssa maastoviikkoja ystävien luona. Kiitos hyvien ja kärsivällisten oppaiden, jotka ovat jaksaneet kuljettaa meitä perässään ja suostuneet menemään heikoimman lenkin mukaan. Onpa päästy muutaman kerran vetureiksi ja siitäkin kunnialla selvitty. Saras on oppinut nostelemaan jalkojaan ja etsimään itse reittinsä, kun on välillä uskallettu poiketa poluiltakin. Kevättalvi on hujahtanut vauhdilla!

Kevättalven päivä Kukkarokankaalla

Hevosharrastuksessa lajien kirjo on valtava, on matalaa koulua, korkeaa koulua, maahan kaivettuja puomeja, päätähuimaavia hyppyjä esteiden yli, narun pyöritystä ja lännen meininkiä, vikellystä ja kaikkea siltä väliltä. Itselleni mieluisin laji on lännenratsastus, siihen sai hyvin tuntumaa ensimmäisellä kotitallillamme, jossa asiaan paneuduttiin sen vaatimalla vakavuudella toisiamme kannustaen ja hauskaa oli. Paljon opittiin, kiitos loistavan valmentajan!

Cowboy tyyliin Kohopellossa

Samanhenkinen porukka on valttikortti, samoin yhdessä tekemisen ilo ja tallin ilmapiiri, tallin, jossa mummoponiratsastajakin menettelee, mahtuu joukkoon. Jokaisella tallilla, jossa olemme asustelleet, ovat asiat olleet kohdillaan, vastaanotto on ollut hyvä, apua on saanut ja rauhassa on saanut touhuta myös yksin omien tapojen mukaan, tapojen, jotka eivät ehkä aina läpäise hevosmiestaitoja, mutta sinne päin kuitenkin.

 Fiilistelijät Vanhalassa

Meistä on tullut tammukkani kanssa kiertolaisia ja olemme asustelleet useammallakin tallilla syystä siitä, että SarasParas on toiminut äitihahmona perheemme nuorille ruunapojille. Sinne on menty, missä emoa on tarvittu ja hyvin on Saras tehtävänsä hoitanut.  Ja taas mennään. Hiukan pitkähköksi venynyt mummon maastoleiri lähenee loppuaan ja on aika siirtää tamma nuorempien käyttöön. Ja nyt on kunto kohdillaan, kiitos maastoilun. Saraksesta kun on kisahevoseksikin ja iloa koko perheelle. Olin kevään aikana auringon paistaessa ja maastoilusta nauttiessa unohtanut yhden elämääni aina ohjanneen tärkeän arvon "perhe tulee aina ensin”. Nyt on aika korjata asia.

SarasParas parasta elämässä

Elämä on yhtä vuoristorataa, mutta pitää vaan pidellä laidoista kiinni. Eikä vierivä kivi sammaloidu!

Se on kuitenkin varma, että kahta en vaihda! Sarasta enkä satulaa, sitä lännen! Ja niin pitkään kapuan selkään, kun oma keho antaa periksi. Paljon on tarttunut matkaan, oppia ja uusia ystäviä, varmuutta siitä, että hevosharrastuksen ympärillä pyörii paljon ihmisiä ja valta osa heistä vertaansa vailla.                    

Rottalan koulusta kotikadulle

 Aika kultaa muistot, sanotaan. Ihana, ihana aika lapsuuden!

Matka Rottalan koulusta, virallisemmin Pääskylahden kansakoulusta, kotikadulle tuntui joskus pitkältä. Varsinkin silloin, kun syystä tai toisesta jäi kaveriporukan ulkopuolelle, ei mahtunut joukkoon. Ei sitä kiusaamiseksi kukaan kutsunut, pieneksi kiusan teoksi ennemminkin. Jokainen sai siitä osansa ajallaan. Silloin käveltiin muutama kymmenen metriä onnekkaitten perässä, jonkinlainen turva ja porukkaan kuulumisen tunne siinäkin oli.
Pääskylahdesta kotikadulleni oli matkaa parisen kilometriä ja matkan varrella Inkerinkylässä, kirkon kupeessa, oli narukaruselli, jossa sai hyvät kyydit. Joskus karusellin luona oli koulusta tulijoita odottamassa mykkä-Kake, poika joka ei kuullut eikä puhunut. Poika, joka näin jälkikäteen ajatellen oli yksinäinen ja ehkä toivoi kavereita. Meitä hän kummeksutti, pelottikin vähän ja silloin karuselli kierrettiin kaukaa.  
Keskiviikkoisin juostiin siskojen kanssa kilpaa kotikadun päästä kotipihaan. Kuka ensin ennätti, nappasi Aku-Ankan ja linnoittautui lukemaan sitä vessaan lukkojen taakse. Keskiviikko, Aku-Ankka päivä oli ihan paras, varsinkin kilpajuoksun voittajalle. Muistan joskus säikäyttäneeni siskoni pahanpäiväisesti hänen voitettuaan kilpajuoksun. Hänen tullessa ulos vessasta, seisoin oven ulkopuolella etuhammas mustalla paperilla piilotettuna ja kauhistelin, että hampaani oli kilpajuoksun tiimellyksessä irronnut, hänen vika tietenkin. Todesta meni kuin väärä raha. Muistan saaneeni kyllä kyytiä, kun totuus valkeni.
Syksyisin ja kesäisin koulumatka taittui Iskon peltojen kautta. Silloin matkalla tapasi laiduntavia lehmiä, nykyään omakotitaloilla täyttynyt pelto oli lapsuudessani maalaismaisemaa.

Yksi mielipaikoistani oli Koivupirtti, metsäinen saareke peltojen keskellä. Koivupirtillä kasvoi keväisin kieloja ja kesän myötä valkoiset ketunleivät valtasivat metsän. Koivupirttikin on ajan saatossa kadonnut asutuksen tieltä. Hyviä asuinpaikkoja lapsiperheille ennen ja nyt.
Karkulahdessa juostiin uimassa useita kertoja päivässä, tuskin ennättivät uimapuvut kuivua, kun lähdettiin uudestaan matkaan. Uintimatkan varrella olevilta laitumilta haettiin lypsytuoretta maitoa peilareilla ruokapöytään. Liukkosen "Letku" oli varsinainen taituri keskipakoisvoiman käytössä, vinhaa vauhtia pyörii peilari pitkän nuorukaisen käsivarren päässä eikä tippaakaan maitoa mennyt hukkaan, kunnes kerran tarinan mukaan sanka irtosi. Mitähän mahtoi kotiväki tuumata, sitä ei tarina kerro.

Nätkin jätkiä on asunut alueella kaikilla vuosikymmenillä. Minun lapsuudessani isommatkin pojat osallistuivat välillä yhteisiin leikkeihin. Minulle mieluisin oli poliisi- ja rosvoleikki, jossa puolet porukasta sai etumatkan turvin paeta lähialueiden piilopaikkoihin ja loput lähtivät rosvojen perään.

Koko ilta siinä helposti kului rosvoja metsästettäessä.

Talvella kokoonnuttiin isolla porukalla luistinradalle ja siellä leikkinä oli "Kuka pelkää mustaa miestä" tänä päivänä rasistisena leikkinä se olisi kai kielletty, nimeä ainakin pitäisi vaihtaa. Silloin talvileikeistä ihan parhaita. Suorat rivit kentän molempiin päihin ja "musta mies" tai kaksi keskelle kiinniottajiksi ja sitten puolten vaihto niin kovaa kuin luistimilla pääsi.

Yksi parhaista talvisista leikkipaikoista oli Volmarin veljesten rakentama lumilinna, jonka tornista voi laskea pyllymäkeä jäistä ränniä myöten alakerroksiin. Sen ajan Nätkin jätkät järjestivät hauskaa puuhaa pienemmille, osallistuivatpa joskus itsekin yhteisiin touhuihin.
Tähän aikaan vuodesta kevään koittaessa ja lumien sulaessa alkoivat erilaiset pihaleikit.
Twistin pelaaminen, naruilla hyppely, ruutu-hyppely ja seinäpallo veivät ison osan "jouten olosta." Vieläkö näitä leikitään? Minun lapsuudessani leikittiin, jossain perinneleikeiksikin kutsuttuja.
Tänä keväänä taidan koukuttaa lastenlapset näihin leikkeihin! Vilman kanssa jo vähän aloiteltiin Pääsiäisviikon mummolapäivänä. Seinäpallo vaatii vielä harjoittelua, mutta twistin hyppely kuminauhalla sujui mallikkaasti. Siinä jäin toiseksi.

Vilma Iloinen twistaa!

Virvon, varvon sunnuntai

Virvon, varvon sunnuntai on taas käsillä. Pikkutrullit virpomisvitsoineen kiertävät pohjalaismaakunnissa vasta lankalauantaina. Meillä päin virpojat ovat liikenteessä jo palmusunnuntaina. Siitä on mukava laskeutua hiljaiseen viikkoon pääsiäistä odottelemaan.

Virpomisvitsojen askartelu lasten kanssa aikoinaan oli mukavaa puuhaa. Nyt, kun olen siirtynyt kokonaan palkanmaksu puolelle, hoksasin, että palkankin voi askarella. 

Kuvassa olevat tuotokset odottavat virpojia Päivänkämmenelle.

Palmusunnuntai oli Karjalassa nimeltään virposunnuntai. Ortodoksien Lasaruksen lauantain vigiliassa siunattiin pajunoksat, joita sai viedä kotiin ikonin taakse. Lapset keräsivät pajunoksia ja koristelivat niitä. Varhain palmusunnuntaiaamuna perheenäiti virpoi lapset ja karjan, siis ne, joiden kasvua toivottiin. Isäntä virpoi hevoset. Lapset lähtivät aamulla virpomaan kummia, sukulaisia ja naapureita.

Itä-Suomessa pääsiäisperinne on muovautunut vahvasti ortodoksisen kulttuurin kautta. 

Paju on Pohjolan palmu. Ortodokseille pajusta tehty, kauniisti koristeltu virpomisvitsa on edelleenkin pyhä esine, joka asetetaan pääsiäisajaksi kodin ikoninurkkaan.

Kodin koristelu alkaa meilläkin lastenlasten tekemillä virpomisvitsoilla. Muita kukkia ei tarvita pääsiäsiruohon lisäksi.

Karjalaiselle virpomiselle on ominaista runsaat ja hauskat virpomislorut. Muita olennaisia piirteitä ovat virpovitsan luovuttaminen virvotulle ja tämän maksama palkka. Palkka haettiin pääsiäislauantaina. Meillä eräs loru loppuu sanoihin ” paikalla palakka kätteen” ja siitä pidetään kiinni. Palmusunnuntaista on pääsiäiseen pitkä aika, ainakin perheen pienempien mielestä.

Tässä poimintoja vähemmän tunnetuista loruista.

Virvon varvon vitsasella

tuoreeks terveeks,

tulevaks vuuveks!

Isännälle ikää pitkää,

emännälle perää leveää!

Virvon varvon vitsasilla

tuorehilla tervehillä,

vanhat virvon viisahiksi,

nuoret yIen notkehiksi,

iloisiksi kaikki muut,

kilteiksi pienet piimäsuut!

Virvon varvon vitsasella,

kosken kevätpajusella,

terveyttä toivottelen,

siunausta siivittelen,

onnea oksalla tällä.

Voilusikka lehmästäis, muna kanastais,

pannukaakku taikinastais, markka kukkarostais!

Luppaatkos munan, luppaatkos munan, luppaatkos

munan!

Jos et luppaa munnaa, ni haukka syöp siu kannais!

Virvottavan lupaus:

Luppaan, luppaan, luppaan!

Liikkui niitä trulleja meilläkin päin 90-luvun alussa.

Muut ne virpoo vitosella,
mie vain kymppejä kyselen.

Iloista pääsiäisen odotusta virpojille ja virvottaville!