Sisään rakennettu syyllisyys

Mistä kaikki alkoi? Alkoivatko naiset kantaa syyllisyyden taakkaa siitä hetkestä, kun Eeva tarjosi omenan Aatamille pahan tiedon puusta. Minkä ihmeen takia Eeva meni poimimaan omenan pahan tiedon puusta, kun hyvän tiedon puukin olisi ollut tarjolla ja vielä ojentamaan sen Aatamille, miehelle, jonka kylkiluusta hänet oli muovattu. Langettiko hän tuolla teollaan naisille kannettavaksi syyllisyyden taakan.

Jonkun asteinen sisäinen syyllisyys naisissa asuu. Riitänkö? Kun ihmissuhteet eivät toimi, olenko yksin syyllinen? Olenko tarpeeksi hyvä? Äiti. Puoliso. Työntekijä. Ystävä. Mikä vain.

Valitessaan työelämän, äiti joidenkin mielestä asettaa oman uran lapsien edelle. Omalla kohdalla tämä toimi aikoinaan hyvin, koska tyttöset oli vietävä itkun kanssa kotiin hoitopaikasta kavereiden ja hoito-tädin luota.

Vastaavasti kotona lapsiaan hoitava äiti on joidenkin mielestä hyödytön yhteiskunnalle, menee koulutus hukkaan, koulutus, jota yhteiskunta on ehkä ollut tukemassa. Äiti siinä vain yrittää kasvattaa mallikelpoisia kansalaisia ja olla äiti, nauttia juuri tästä elämän tilanteesta.

Erilaiset perhevapaat, kenelle ne kuuluvat ja kuka lystin maksaa. Omalle kohdalle sattui tarve osittaisesta hoitovapaasta juuri tuon oikeuden tultua mahdolliseksi 90-luvulla. Taisin olla ensimmäinen osittaisen hoitovapaan hakija silloisella työnantajalla. Yhtymähallituksen puheenjohtajaa myöten soiteltiin kotiin ja kerrottiin miten vastuuntunnoton olen, kun haluan tehdä lyhyempää työpäivää ja jätän muut tekemään työni. Osa-aikaeläkkeellä oli välillä sama tunne.

Harrastukset ovat sitten ihan oma lajinsa. ”Äiti ratsastaa nyt” lukee uhmakkaasti useammankin naispuolisen ratsastusta harrastavan paidassa. Sainpa minäkin sellaisen lapsilta lahjaksi, mutta hehän ovat jo aikuisia eivätkä äitiä siinä määrin tarvitse.

Hevosterapia tulee tarpeeseen monelle työssä käyvälle perheenäidille. Moni muu mieleinen harrastus ajaa saman asian.

Mutta, mutta, tallilla vierähtää aika tovi jos toinenkin. Kallistakin se on, sillä rahalla saisi vaikka mitä kotiin. Entä ne kilpailevat äidit, he vasta ajattelemattomia ovat.

Missä välissä tarkistat läksyt ja olet perheen käytettävissä. Mitä tapahtuu kotona sillä aikaa, kun äiti harrastaa. Kuka laittaa pienokaiset nukkumaan. Kuka kuskaa lapset harrastuksiin vai voisiko harrastukset jotenkin yhdistää. Syyllisyyssoppa on valmis.

Entä jos et ota aikaa itsellesi, tee itsellesi tärkeitä asioita ilman syyllisyyttä. Kiellät itseltäsi ilon, kääriydyt marttyyrin viittaan ja siirrät itsesi tarpeinesi johonkin tulevaisuutteen, ehkä sitten, ehkä joskus. Älä suotta, sillä et tee ketään onnelliseksi, kaikkein vähiten itsesi.

Entä, kun aina ei vain jaksa. Ei jaksa kuunnella murrosikäisen kiukuttelua eikä ymmärtääkään. Ei jaksa ystävällisesti kymmenettä kertaa kutsua alakoululaista ruokapöytään. Ei jaksa ilostua aamu kuuden herätyksestä sunnuntaiaamuna, vaikka miten olisi tasa-arvon päivä ja 5-v. kehottaa nousemaan ylös ja vetämään tasa-arvon kunniaksi lipun salkoon, jota pihalta ei edes löydy. Ei jaksa uudestaan ja uudestaan selittää itsestään selvyyksiä. Tekeekö se huonoksi, tuskinpa vain, inhimilliseksi, varmasti.

Entä, kun et jaksa olla ystävällinen, käyttäytyä hyvin, ottaa huomioon toisia, puolisoa, ystävää, ketä vain. Tekeekö se ikäväksi ihmiseksi, tuskinpa vain, rehelliseksi varmasti.

Tarvitseeko tuntea syyllisyyttä, jos tekee asioita, jotka tuottavat iloa, eivät loukkaa ketään, eivät ole keneltäkään pois. Ei todellakaan, ei kannata pilata iloa turhalla syyllisyydellä.

Ilon kautta 💓 Taina&Sherpa

Kyllä nainenkin voi harrastaa hyvällä omatunnolla, olla väsynyt, makoilla sohvalla ”ei käytettävissä” kyltti otsalla. Vaikka tiedän, että ”vertaileminen on liukkaaksi kivetty tie henkiseen helvettiin”, en välty pohtimasta sitä, olisiko kaikki mutkattomampaa miehenä. Tuskinpa vain, omat kummajaisensa heilläkin varmasti on.

Muistoja, muistoja, muistoja tuoksut tuo!

Vuosi sitten keväällä ajelimme Tolvanniemen puutarhalle hakemaan kevään ensimmäisiä orvokkeja pihapiiriä koristamaan. Astuessani sisään kasvihuoneeseen seisahduin kuin seinään. Turveruukkujen ja kukintaansa aloittelevien kukkien tuoksut, kasvihuoneen lämpö ja kosteus palauttivat mieleen muistoja menneiltä vuosilta.
Muutaman vuoden ajan pihapiirissämme koulittiin ja kasvatettiin kesäkukkia, vihanneksia ja yrttejä kahdessa isossa kasvihuoneessa. Vävymme uskalsi toteuttaa unelmansa, itselleen täysin uuden haasteen ja tehtävän ottaminen ja periksi antamaton paneutuminen kukkatarhan hoitoon tuotti tulosta, iloa Jukalle ja meille monille kukkien ystäville. Kukkatarhurina hän, kevään lapsi, oli omimmillaan. Jukan kukat kasvatettiin huolella ja rakkaudella. Siksi ei ollut ihme, että samat uskolliset asiakkaat palasivat joka kevät hakemaan kasvinsa Kukkatarhalta.

Kolmen vuotta sitten tähän aikaan tehtiin viimeisiä istutuksia Kerimäen Kukkatarhalla. Kukkatarhuri pistäytyi useaan otteeseen päivän mittaan tarkistamassa työn jälkeä, ohjeita tuli puhelimitse ja välillä joku meistä ”rengeistä” kävi tarkistamassa asioita lepäilemässä olevalta työnjohtajalta. Työn jäljessä eikä laadussa tingitty vaikka renkeinä olisimme jo menneet siitä missä aita on matalin. Kun sopivan kokoiset amppelit Surfinioille loppuivat kesken, niitä ei suinkaan istutettu astetta pienempiin, vaan sopivan kokoiset amppelit haettiin lähimmältä puutarhurilta. Sinä päivänä istutettiin viimeiset kukat, juotiin yhdessä lähtökahvit ja sanottiin heipat.

Ihminen jättää lähtiessään ihmisen kokoisen aukon sydämeen. Kolmen viimeisen vuoden aikana olen havahtunut usein ihmettelemään, miten ihminen lähtee tästä maailmasta kuitenkin yllättäen. Ihminen, jonka kanssa olit hetki sitten haastellut, jonka olit nähnyt, jota olit voinut koskettaa, on äkkiä poissa. Tähän aikaan vuodesta on itku herkässä ja kukkatarhuri päivittäin mielessä ja kuva terävänä silmien edessä. Tiedän mitä hän sanoisi. Hän sanoisi ”Keitetäänkö mummo kahvit?” ja lohdutukseksi ”Ilon kautta!”

Muutama viikko ja on ensimmäisien orvokkien aika. Ne haetaan tänäkin vuonna Tolvanniemestä. Viime vuonna totesin puutarhurille kasvihuoneen ovella ”tänne haluan jäädä” ja kuinka ollakaan löysin itseni kiireapulaisena kukkia myymässä. Kuinkahan käy tänä keväänä. Sen lupauksen olen saanut, että kotipihaan nousee pieni, vaatimaton kasvihuone, jossa voin upottaa sormeni turpeeseen ja tuoksutella ja muistella. Ihan rauhassa. Ihan yksin. Itkeäkin vähän.

Se joka istuttaa puun, vaikka tietää, ettei koskaan näe sen kukkivan,
ei ole hölmö, ei itsekäs.
Hän saa nautintonsa siitä, että joku muu tulee joskus iloitsemaan
ja nauttimaan sen kukinnasta.
Hän elää sananmukaisesti kahdessa ajassa:
hänelle ei kesä lopu syksyllä.

Tommy Taberman

Kun elämä hymyilee

Kun elämä hymyilee, kannattaa hymyillä takaisin. On niitä ollut ja tulee olemaan pilvisiäkin päiviä. Tällä viikolla on saatu hymyillä kilpaa auringon kanssa.

Matkasimme hevoseni kanssa ystävien luokse Kukkarokankaalle viettämään hevosellista elämää maaliskuun alussa. Alkuperäiset suunnitelmat tehovalmennuksesta muuttuivat rauhalliseen maastoiluun muutaman muuttujan takia, mutta onneksi ei kokonaan ”maaliskuuta peruttu.” Ystäväni Suomi-neito R.R. Saras on nauttinut täysin siemauksin lajitovereiden seurasta, niin on kuin kotonaan ja mikäpä on ollessa hyvässä hoidossa.

SarasParas nauttii auringosta

Joku viisas on sanonut, että välillä kannattaa katkaista aika ja kyllä tämä loma on käynyt ajan katkaisusta. Samanhenkisessä seurassa voi huoletta höpötellä hevosista aamusta iltaan ja siinä välissä vähän muutenkin parantaa maailmaa. Ihanaa on ollut kiireettömyys. Tehdään, kun siltä tuntuu ja ellei tunnu, ollaan vaan. Suunnitelmia hiotaan, kun aamulla ikkunasta kurkistettaessa on ensin tarkistettu sää. Ja on se hyvä heppaystäviltäkin kysäistä mielihaluja toiminnan suhteen.

Reippaasti ovat tähän saakka portille tulleet tervehtimään ja halukkaasti lähteneet mukaan talliin. Joskin epäilen syyksi sitä, että tässä talossa ennen töihin lähtöä hevosetkin saavat vähän herkkuja. Viimeistään hevosia harjaillessa ja satuloidessa päätetään mitä tehdään ja mihin retki suunnataan. Riippuu vähän retkelle lähtijöistä, meitä mummukoita ei ihan joka paikkaan uskalla viedä, mutta näissä maisemissa löytyy vaellettavia polkuja kaikille. Menopelitkin vaikuttavat reitin valintaan. Ja tietysti se, onko reitin varrella makkaratulia tarjolla. Kentälläkin on ”höylätty” rats’opettajan kovassa komennossa, mikä ei aina ole niin mukavaa ja pari kertaa on hevosen jalkasuojat hävitetty, kun ei uskottu tallin isäntää, ettei umpihankeen kannata suojia laittaa, ei ainakaan niitä parhaita.

Tiitukka rekihevosena johtaa ratsastajia kohti kotia

Parasta ovat olleet rauhalliset maastoretket talvisessa metsässä, luonnon hiljaisuus, vain hevosten rento päristely ja kavioiden kopse tiellä, hangen suhina pelloilla. Puiden runkojen välistä siivilöityvä valo ja sen kimallus puiden oksilla vetävät sanattomaksi. Olen nauttinut täysin siemauksin ja rohkeutta on tullut taas roppakaupalla lisää, minulla on luotettava suomenhevonen, joka ei vähästä säiky, vaan kuljettaa ratsastajaansa turvallisesti vaikeissakin paikoissa. Ja seura on ollut parasta A-luokkaa, matkaa on taitettu heikoimman lenkin mukaan. Ilon kautta!

Tuokiokuvia

Illalla on päivän kokemuksia kerrattu pihasaunan lämmössä, istuttu vain ja annettu lempeän löylyn helliä päivän rasituksista väsynyttä kehoa. Heitetty kiukaalle kylmää huurteista ja nautittu saunaan leijuvasta ohran tuoksusta. Loput on nautittu janojuomana.

Loma on venähtänyt, yllätys, yllätys, suunniteltua pitemmäksi, mutta vaikka hyvää kannattaa odottaa, ei sitä malttaisi lopettaa. Kiitos ystävät!

Mahdollisuuksien matka

Läksin tammikuussa tyttären innostamana mukaan kohentamaan kuntoani ja samalla tiellä ollaan.Aikaisempi blogi päivitykseni To next Level! kertoo alkuvaiheen tuntemuksistani tällä matkalla, joka jatkuu edelleen ja on saanut uusia ulottuvuuksia tulevaa ajatellen. Olen päässyt mukaan innostavaan porukkaan, jonka jäseniä löytyy ympäri maailmaa. Olen mukana Herbalife-perheessä!

Miksi mukaan?

Koska vihdoin uskoin itseäni ja tajusin, että jotain pitäisi tehdä.

Koska vuosien mukanaan tuomat ”makkarat” vyötäröllä eivät lämmittäneetkään vaan olivat esteenä reippaalle liikunnalle ja sen synnyttämälle lämmölle.

Koska ymmärsin, että kunnostaan on pidettävä huolta ihan jokaisen.

Koska tiesin, ettei kukaan muu pysty pitämään huolta hyvinvoinnistani kuin minä itse.

Koska ihminen on kokonaisuus, kun keho voi hyvin, on mielikin korkeammalla.

Koska haluan nauttia tästä elämästä, joka minulle on annettu ja tiedän, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa!

Ennen ja jälkeen

Mistä on kyse?

Kyse on elämäntaparemontista ja Herbalife tuotteista sitä tukemassa.

Aiemmat laihdutusyritykseni ovat kaatuneet väsymykseen, liian vähän energiaa ja liikettä. Vääriä valintoja ruuan suhteen, jolloin elimistölle tärkeitä ravintoaineita on jäänyt puuttumaan eikä keho ole siitä kiittänyt. Matka on aina loppunut kesken!

Nyt keho kiittää, tarvittavia ravintoaineita tulee sopivassa suhteessa. Olen löytänyt tavan selättää väsymys ja nauttia elämästä energisempänä, itseäni rakastaen. Liikuntaa on tullut lisää ja yksi parhaita kokemuksia on ollut kuntotreenit talvisessa luonnossa. Aikaisemmin tuli harjoitettua kesäisin nurmikkojumppaa, mutta kokemuksesta voin sanoa, että hankijumppa se vasta mukava laji on! Suosittelen!

Syö hyvin! Voi hyvin! Se on totta tällä matkalla.

Piristävä pirtelö

Jos koet kohdallasi tärkeäksi syyt miksi minä lähdin mukaan, tämä saattaa olla myös sinun juttusi. Ota rohkeasti yhteyttä, kerron mielelläni oman tarinani. Tarjoan mahdollisuuden maistella Herbalife-tuotteita, kerron omista valinnoistani ja autan sinut halutessasi matkalle mukaan.Kynnys ei ole korkea!

Itsenäinen Herbalifen jäsen

Ja sitten se unelma, joka oli ensimmäinen sysäys kaikelle tälle. Siitäkin olen aiemmin kirjoittanut blogissani; Uusi vuosi. Uusi mahdollisuus.

Pyhiinvaellusmatka Sarriasta Santiago de Compostelaan odottaa tulevia vuosia. Tämän vuoden vaellusmatka suuntautuu Tunturi Lappiin yöttömän yön aikaan. Kyllä Taivaskeron valloituskin on helpompaa, kun askel on kevyempi ja mieli vastaanottavaisempi.

Better choices