Pelottaako vanheneminen

Yli 30 vuotta sitten lahjaksi samani taulu meistä mieheni kanssa ikä-ihmisinä 💕

Minna-Liisa Riestolan kolumni tämän viikon Itä-Savossa käsitteli vanhenemista ja siihen liittyviä pelkoja. Hän kirjoittaa koskettavasti ajasta, jolloin ihminen ei pärjää enää kotona vaan tarvitsee hoitopaikan, jossa on ammattilaisia auttamassa. Kannattaa lukea.

Eräs asiakas työskennellessäni kotisairaanhoidossa vastasi kysyessäni häneltä, miten hänen laitoshoitojaksonsa oli mennyt, hyvin puhuttelevalla tavalla. Hän, joka oli asunut kotona ja pääasiassa hoitanut itse asioitansa, totesi olleensa itseriittoisuuden riisunta kurssilla. Jonain päivänä meistä jokainen, näin luulen, joutuu käymään tuon kurssin ja hyväksymään sen ettei pärjääkään itse, vaan tarvitsee läheisten ja myös ammattilaisten apua. Mutta pelottaako ikääntyminen jo silloin, kun vielä on voimia jäljellä, mietityttääkö mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mitä iso muutos siirryttäessä työelämästä eläkkeelle tarkoittaa omalla kohdalla?

Itselläni oli vahva sairauden pelko työelämästä pois jäädessäni. Koin epävarmuutta siitä, ennätänkö tehdä kaikkea sitä mitä olin ajatellut tekeväni. Jutellessani asiasta "eläkkeellelähtötarkastuksessa" työterveyslääkärini kanssa, hän viisaana ihmisenä lohdutti minua toteamalla, että valtaosa eläkkeelle jäävistä saa nauttia terveenä elämästään vielä hyvän matkaa, harvalta matka loppuu kalkkiviivoille. Tuo pelko on nyt ensimmäisen eläkevuoden kuluessa jäänyt taakse ja olen kiitollinen tästä elämän vaiheesta.
Muutoksia ikääntyminen kuitenkin tuo, mutta jos niihin varautuu etukäteen, ne voivat kääntyä voitoksi. Luopumisen tuska asioista, jotka ovat olleet tärkeitä, muuttuu oikeiksi valinnoiksi. Kaikkea ei tarvitse jaksaa, eikä kaikessa roikkua mukana. Asiat saavat uuden tärkeysjärjestyksen. Myös pienentyneet ansiot pistävät tekemään valintoja, mikä ei aina ole mieluista. Silloin valitaan asioita, jotka ovat järkeviä, mutta tuovat kuitenkin aidosti iloa.

Tyhjä tila täyttyy nopeasti uusilla asioilla!

Eläkkeelle siirtymisen jälkeen on hiljaisuus ja joutenolo aluksi rentouttavaa, se mahdollistaa oman elämän ja itsensä tutkailun. Itsensä tutkailu ei ole aina kuitenkaan palkitsevaa, joskus joutuu peiliin katsoessaan kovastikin vakuuttelemaan itselleen kelpaamisestaan Juicen sanoin ”joka aamu, kun mä herään ja katson peiliin, mun pitää ihan luojaa kiittää, miten paljon kauneutta samaan naamaan riittää”.

Pikkuhiljaa alkaa kaivata tekemistä ja ihmisiä ympärilleen. Yllättäen huomaa, että oma ikäluokka on samassa tilanteessa ja on aikaa ystäville. Matkan varrella jyvät ovat erottuneet akanoista ja todelliset ystävät ovat säilyneet.

Ikääntymisen mukanaan tuomat muutokset toimintakyvyssä saattavat hirvittää.

Omaan hyvinvointiin ei ole kuitenkaan koskaan liian myöhäistä panostaa. Tietoa ja mahdollisuuksia tulee ovista ja ikkunoista. Perästä kuuluu, sanoi torven tekijä, tähän aion palata myöhemmin.

"Jos olisin tiennyt, kuinka vanhaksi eläisin, olisin pitänyt parempaa huolta itsestäni."  Adolph Zukor 100v.

Kahvipöytäkeskusteluissa syntyy aiempaa useammin tilanteita, ettei läsnäolijoista kukaan muista tarkasti jotain asiaa tai ihmistä. Usein tulee sanottua ”kyllä se hetken päästä tulee mieleen” ja näin yleensä käykin, piuhojen yhdistyminen vain vie hetken aikaa enemmän.

Joskus on pakko nauraa itselleen, kun levyke tulee nollattua eikä käynnistäminen suju hetkessä. En pahastu toistenkaan leikinlaskusta enkä nauramisesta. Eniten harmittaa, jos ikääntyviä kohdellaan kuin lapsia. Lapsiksi emme enää tule!

Tässä vaiheessa tuntuu vanhuus olevan vielä kaukana ja Riestolan kolumnissaan kuvaamat pelot eivät tunnu omalla kohdalla ajankohtaisilta, mutta joku viisas on sanonut, että vuosi vanhan vanhentaa, kaksi varsan kasvattaa. Sieltä se vääjäämättä tulee vanhuus, joka toivottavasti on arvokas omasta ja toisten mielestä.

"Älä naura vanhuudelle, rukoile että sen saavuttaisit."  Kiinalainen sananlasku

Remember where is shadow there is light