Mummoilla on merkitystä

"Mummoilla on merkitystä. Kuka auttoi vanhempia ennen kuin keksittiin neuvola, päivähoito ja vauva.fi.  Tietysti mummo!"  Näillä sanoilla alkaa Kodin kuvalehden nettiartikkeli, jonka sanomaan on helppo yhtyä. 

Omat lapsemme ovat saaneet nauttia mummojensa seurasta ammentaen heidän elämän viisauttaan ja varmasti hyötyneet siitä.  Rakastavia ihmisiä ei koskaan ole liikaa lapsen lähipiirissä. Viettäessämme viisitoista vuotta sitten vanhimman lapsenlapsemme kastejuhlia oli juhlassa paikalla kuusi isovanhempaa, yksi ukki, kaksi mummoa ja kolme isomummoa!

Asiassa kuin asiassa on aina vähintäänkin kaksi puolta, sanotaanhan sitä, että antaessaan saa.  Antaessaan aikaa lapsenlapsilleen, saa kukkuramitoin elämäniloa vastalahjaksi. 

Ja lapsilta oppii, uskokaa tai älkää eikä pelkästään läksyjen teossa auttaessa. Toki siinäkin puuhassa on tänä talvena tullut kerrattua ympäristöoppia ja äidinkieltä, puhumattakaan englannin kielen alkeista. Laskento on vaikeaa neuvottavaa yläkoululaiselle, ei meinaa Ojalan laskuopilla pitkälle pötkiä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia toisiltaan, mummotkin kasvavat ja oppivat uusia asioita. Mummot oppivat kulkemaan varovaisin askelin, etteivät tallo askeleiden alle kevyitä, hentoja Hattaroita. Viimeistään nyt he oppivat ymmärtämään, miten tärkeää ihmisille on toinen toisensa hyväksyminen ja sen näyttäminen. Pahamieli syntyy vähästä, kannattaa olla varovainen, ei vain puheissaan, vaan kaikessa sanattomassakin viestinnässä.

Ukit oppivat ymmärtämään miten tärkeää on tehdä asioita yhdessä, että aina on tilaa yhdelle Remontille. Ja vaikka pienet pojat olisivat kuinka Pontevia hyväänsä, ei rakkautta ja hyväksymistä voi koskaan näyttää liikaa. Isovanhemmilla ei ole varsinaisesti kasvatusoikeutta, tunnustaudun silti vanhan Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohjeen kannattajaksi ”Rajat ovat rakkautta”.

Toinen hyvä samaisen liiton terveyskasvatusjulisteen ohje ”Huomaa hyvä Lapsessa” pätee tänäkin päivänä. On opeteltava kiittämään vaikka pihatulppaanit ojennettaisiin sinulle mukuloineen päivineen. Senkin isovanhemmat oppivat lapsenlapsilta, kuinka tärkeä on puhua suoraan ja rehellisesti vaikeistakin asioista, luottaa ja olla luottamuksen arvoinen. Yleensä palkintona on Iloinen pieni ihminen.
Isovanhemmat oppivat hiljaa ihmettelemään kaikkea kasvua lapsessa ja sitä innostuksen määrää mitä pienet ihmiset sisällään pitävät. Siinä sivussa oppii uudestaan konttaamaan, leikkimään lattiatasolla ja soittamaan puheluita munakellolla. Pilvisenäkin päivänä tuvassa on Aurinkoinen tunnelma.

Entä sitten, kun mummolta menevät hermot, sitä nimittäin tapahtuu. Tai hän on muuten vain väsynyt. Kun ruoka ei lastenmielestä ole mistään kotoisin, ei vedä vertoja äidin tekemälle eikä ainakaan ukin keitoksille. Kun iloinen mekkala yltyy liian kovaksi (mummon mielestä), ei ole kivaa kenelläkään. Väittelykilpailussa on mummo joskus hankala voitettava ja saattaahan hän joskus olla oikeassakin, tosin harvoin. Sen joutuvat lapsenlapset oppimaan, että mummokin on vain ihminen ja haluaa sellaisena pysyä. 

Yksi tästä naisen kolmannen elämänvaiheen parhaista puolista on se, että on aikaa ja voimia touhuta lastenlasten kanssa. Joka päivä saa ihmetellä ja oppia uutta. Matkallahan tässä ollaan, valmiiksi ei tulla koskaan.

”Mummon repusta löytyy elämässä selviytymisen eväät.

Mummoa on aika opettanut. Ja oma isoäiti.”

Kuvakooste Maija Paavilaisen kirjasta Mummoenergiaa