Taivaspaikkoja tarjolla. Kolme keskustelua

Yksi naisen kolmannen elämän parhaista asioista ovat lapsenlapset ja heidän kanssaan vietetty aika.

Minulla oli mahdollisuus jouluvalmistelujen lomassa vaihtaa ajatuksia alakoululaisen kanssa, käydä keskustelua alkuräjähdyksestä enkeleihin ja kaikesta mahdollisesta siltä väliltä. Kovasti tuntuivat uskon asiat mietityttävän pientä koululaista. Uskoa vai ei ja mihin uskoa. Miten maailma on syntynyt, onko joku ihan oikeasti tehnyt kaiken vai onko maailma syntynyt alkuräjähdyksessä, josta kaikki on saanut alkunsa? Voisiko uskonnon historiassa kuvattu Jumalan luomistyö olla tuo alkuräjähdys ja evoluutioteorian mukainen ihmisen kehittyminen jatkumoa sille, jospa aikajana viikon luomistyöstä onkin oikeasti miljardien vuosien mittainen. Voiko tulla uusi alkuräjähdys ja minkälainen on tulevaisuuden ihminen, minkälaisia taitoja häneltä vaaditaan? Ihmeellisiä ajatuksia liikkuu pienen ihmisen mielessä.

Onko taivas olemassa, sellainen mihin ihminen pääsee kuoleman jälkeen ja onko oikeasti olemassa sellainen paha paikka, helvetti, johon joutuu, jos ei usko?  

”Uskotko sie mummi, mie en ehkä oikein?” Hämmentävä kysymys, johon vastaamista joutui tovin miettimään, miten asetella sanansa, kun ei aina itsekään tiedä mihin uskoa. Ja voiko kukaan olla aivan varma siitä, mikä on oikea tapa uskoa? Omasta lapsuuden uskosta oli helppo kertoa ja siitä etten usko helvetin olemassaoloon. Jos Jumala on olemassa, uskon hänen olevan armollinen ja rakastava isä, joka ei halua lapsilleen pahaa. Syytä huoleen ei siis mielestäni ole. Siitäkään ei tarvitse huolta kantaa, jos ei oikein usko, jokaisella on oikeus valita mihin uskoo ja miten uskoaan ilmaisee. Ja matkan varrella voivat ajatukset myös muuttua.

Eräässä television lähisuhdeväkivaltaa käsittelevässä ohjelmassa totesi yksi keskustelija viisaasti ja se sopinee tähänkin aiheeseen.

”Rakkauden vastakohta ei ole rakkaudettomuus vaan pelko. Missä on pelkoa, siellä ei ole rakkautta”.

Viime viikolla minulle tarjoutui mahdollisuus kysyä toiselta alakoululaiselta läksyjen teon lomassa koulun uskonnon opetuksesta. Mitä opetetaan ja mistä siellä puhutaan?

”Hmm, jotain Jumalasta ehkä, niin ja Jeesuksesta, mutta en oikein muista, kun ei sitä ole kuin kerran viikossa.” Helpottava vastaus, mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut, kuten ystäväni totesi, kun kerroin hänelle keskusteluistani. Syvemmälle uskon syövereihin en keskustelua tämän alakoululaisen kanssa vienyt, häntä kun asia ei tuntunut mietityttävän. Olisin kyllä mieluusti tutustunut uskonnon oppikirjaan, mutta sitä ei sairastuvalla ollut mukana. Sitä jäin miettimään, että kyllä koululla on suuri vastuu siinä, minkälainen käsitys lapsille uskonnosta syntyy, huolestuvatko lapset turhaan asioiden edessä, joita he eivät välttämättä pysty ymmärtämään tai käsittelemään. Onko kaikki satua vai totta vain ainoastaan todeksi muuttunutta satua. Voisiko koulu uskonnon opetuksen sijaan hyödyntää elämänkatsomustiedon sisältöjä kaikkien oppilaiden kohdalla? Voisiko oppilaille jakaa tietoa eri uskonnoista ja uskonnollisista yhdyskunnista, joita tuntuu olevan melkoinen määrä meidänkin maassamme? Lisäisikö se toisten ymmärtämistä ja monikulttuurisuuden hyväksymistä tässä moninaistuvassa maailmassa? Tietoa se ainakin toisi lisää eikä tieto koskaan ole pahasta. Uskonnon pariin ohjaaminen ja opettaminen voisi olla kodin ja omaa uskontoa edustavan tahon tehtävä.

Peruskoulun uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. / www.edu.fi

Elämänkatsomustiedon opiskelun tavoitteita ovat lasten eettisen kasvun tukeminen, vuorovaikutustaitojen kehittäminen ja ympäristö- ja luontoarvojen lisääminen. Opetukseen saavat osallistua oppilaat, jotka eivät kuulu mihinkään rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan./ www.edu.fi

Kolmannen mielenkiintoisen keskustelun aiheesta kävimme ystäväni kanssa talvisilla lenkkipoluilla. Pohdittavaa nimittäin riittää, onhan Suomessa pitkälti toista sataa erilaista rekisteröitynyttä uskonnollista yhdyskuntaa ja varmasti melkoinen määrää rekisteröimättömiä yhdyskuntia. Valtaosa yhdyskunnista edustaa kristillistä tai islamilaista uskontosuuntaa, mutta joukkoon mahtuu myös juutalaisuutta, hindulaisuutta, buddhalaisuutta, bahaita, antrosofiaa, mandealaisuutta ja sikhiläisyyttä edustavia yhdyskuntia. Kaikissa uskonnoissa on tarjolla uskoville jonkinlainen taivaspaikka tai vastaava, joka saavutetaan erilaisin keinoin uskonnosta riippuen. Intiasta lähtöisin olevat uskonnot tarjoavat jälleensyntymisen mahdollisuutta kunnes saavuttaa valaistuksen ja kiertolaisuus päättyy.

Myös kadotusta tarjotaan tai manalaa epäuskoisille. Joissakin uskonnoissa kuoleman jälkeiselle elämälle on eri tasoja ja joissakin uskotaan, että hyvyys palkitaan jo maan päällä eikä kuoleman jälkeistä elämää ole. Vaihtoehtoja riittää ja jokainen suunta taitaa pitää omaansa sinä ainoana ja oikeana.  

Keskustelumme lopputulema oli, että jokainen on varmasti tehnyt elämässään jotain pahaa, mutta niin paljon myös hyvää, että sillä se kuittaantuu eikä pelättävää ole.

Ja kiitos kysymästä, en ole sekoamassa, vaikka juutunkin pohdiskelemaan mitä kummallisimpia asioita.. Erilaiset ilmiöt ja asiat ovat ruvenneet kiinnostamaan enenevässä määrin, kun työelämän asiat eivät enää kuormita ”levykkeitä” ja aikaakin on. On joutavalla jotakin. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin säilyttämään lapsuuden uskon, uskon enkeleihin ja rukouksen voimaan ja siihen, että meistä kaikista kyllä pidetään huolta loppuun saakka ja sen jälkeenkin. Ja että elämä on tehty elettäväksi.