Taivaspaikkoja tarjolla. Kolme keskustelua

Yksi naisen kolmannen elämän parhaista asioista ovat lapsenlapset ja heidän kanssaan vietetty aika.

Minulla oli mahdollisuus jouluvalmistelujen lomassa vaihtaa ajatuksia alakoululaisen kanssa, käydä keskustelua alkuräjähdyksestä enkeleihin ja kaikesta mahdollisesta siltä väliltä. Kovasti tuntuivat uskon asiat mietityttävän pientä koululaista. Uskoa vai ei ja mihin uskoa. Miten maailma on syntynyt, onko joku ihan oikeasti tehnyt kaiken vai onko maailma syntynyt alkuräjähdyksessä, josta kaikki on saanut alkunsa? Voisiko uskonnon historiassa kuvattu Jumalan luomistyö olla tuo alkuräjähdys ja evoluutioteorian mukainen ihmisen kehittyminen jatkumoa sille, jospa aikajana viikon luomistyöstä onkin oikeasti miljardien vuosien mittainen. Voiko tulla uusi alkuräjähdys ja minkälainen on tulevaisuuden ihminen, minkälaisia taitoja häneltä vaaditaan? Ihmeellisiä ajatuksia liikkuu pienen ihmisen mielessä.

Onko taivas olemassa, sellainen mihin ihminen pääsee kuoleman jälkeen ja onko oikeasti olemassa sellainen paha paikka, helvetti, johon joutuu, jos ei usko?  

”Uskotko sie mummi, mie en ehkä oikein?” Hämmentävä kysymys, johon vastaamista joutui tovin miettimään, miten asetella sanansa, kun ei aina itsekään tiedä mihin uskoa. Ja voiko kukaan olla aivan varma siitä, mikä on oikea tapa uskoa? Omasta lapsuuden uskosta oli helppo kertoa ja siitä etten usko helvetin olemassaoloon. Jos Jumala on olemassa, uskon hänen olevan armollinen ja rakastava isä, joka ei halua lapsilleen pahaa. Syytä huoleen ei siis mielestäni ole. Siitäkään ei tarvitse huolta kantaa, jos ei oikein usko, jokaisella on oikeus valita mihin uskoo ja miten uskoaan ilmaisee. Ja matkan varrella voivat ajatukset myös muuttua.

Eräässä television lähisuhdeväkivaltaa käsittelevässä ohjelmassa totesi yksi keskustelija viisaasti ja se sopinee tähänkin aiheeseen.

”Rakkauden vastakohta ei ole rakkaudettomuus vaan pelko. Missä on pelkoa, siellä ei ole rakkautta”.

Viime viikolla minulle tarjoutui mahdollisuus kysyä toiselta alakoululaiselta läksyjen teon lomassa koulun uskonnon opetuksesta. Mitä opetetaan ja mistä siellä puhutaan?

”Hmm, jotain Jumalasta ehkä, niin ja Jeesuksesta, mutta en oikein muista, kun ei sitä ole kuin kerran viikossa.” Helpottava vastaus, mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut, kuten ystäväni totesi, kun kerroin hänelle keskusteluistani. Syvemmälle uskon syövereihin en keskustelua tämän alakoululaisen kanssa vienyt, häntä kun asia ei tuntunut mietityttävän. Olisin kyllä mieluusti tutustunut uskonnon oppikirjaan, mutta sitä ei sairastuvalla ollut mukana. Sitä jäin miettimään, että kyllä koululla on suuri vastuu siinä, minkälainen käsitys lapsille uskonnosta syntyy, huolestuvatko lapset turhaan asioiden edessä, joita he eivät välttämättä pysty ymmärtämään tai käsittelemään. Onko kaikki satua vai totta vain ainoastaan todeksi muuttunutta satua. Voisiko koulu uskonnon opetuksen sijaan hyödyntää elämänkatsomustiedon sisältöjä kaikkien oppilaiden kohdalla? Voisiko oppilaille jakaa tietoa eri uskonnoista ja uskonnollisista yhdyskunnista, joita tuntuu olevan melkoinen määrä meidänkin maassamme? Lisäisikö se toisten ymmärtämistä ja monikulttuurisuuden hyväksymistä tässä moninaistuvassa maailmassa? Tietoa se ainakin toisi lisää eikä tieto koskaan ole pahasta. Uskonnon pariin ohjaaminen ja opettaminen voisi olla kodin ja omaa uskontoa edustavan tahon tehtävä.

Peruskoulun uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. / www.edu.fi

Elämänkatsomustiedon opiskelun tavoitteita ovat lasten eettisen kasvun tukeminen, vuorovaikutustaitojen kehittäminen ja ympäristö- ja luontoarvojen lisääminen. Opetukseen saavat osallistua oppilaat, jotka eivät kuulu mihinkään rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan./ www.edu.fi

Kolmannen mielenkiintoisen keskustelun aiheesta kävimme ystäväni kanssa talvisilla lenkkipoluilla. Pohdittavaa nimittäin riittää, onhan Suomessa pitkälti toista sataa erilaista rekisteröitynyttä uskonnollista yhdyskuntaa ja varmasti melkoinen määrää rekisteröimättömiä yhdyskuntia. Valtaosa yhdyskunnista edustaa kristillistä tai islamilaista uskontosuuntaa, mutta joukkoon mahtuu myös juutalaisuutta, hindulaisuutta, buddhalaisuutta, bahaita, antrosofiaa, mandealaisuutta ja sikhiläisyyttä edustavia yhdyskuntia. Kaikissa uskonnoissa on tarjolla uskoville jonkinlainen taivaspaikka tai vastaava, joka saavutetaan erilaisin keinoin uskonnosta riippuen. Intiasta lähtöisin olevat uskonnot tarjoavat jälleensyntymisen mahdollisuutta kunnes saavuttaa valaistuksen ja kiertolaisuus päättyy.

Myös kadotusta tarjotaan tai manalaa epäuskoisille. Joissakin uskonnoissa kuoleman jälkeiselle elämälle on eri tasoja ja joissakin uskotaan, että hyvyys palkitaan jo maan päällä eikä kuoleman jälkeistä elämää ole. Vaihtoehtoja riittää ja jokainen suunta taitaa pitää omaansa sinä ainoana ja oikeana.  

Keskustelumme lopputulema oli, että jokainen on varmasti tehnyt elämässään jotain pahaa, mutta niin paljon myös hyvää, että sillä se kuittaantuu eikä pelättävää ole.

Ja kiitos kysymästä, en ole sekoamassa, vaikka juutunkin pohdiskelemaan mitä kummallisimpia asioita.. Erilaiset ilmiöt ja asiat ovat ruvenneet kiinnostamaan enenevässä määrin, kun työelämän asiat eivät enää kuormita ”levykkeitä” ja aikaakin on. On joutavalla jotakin. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin säilyttämään lapsuuden uskon, uskon enkeleihin ja rukouksen voimaan ja siihen, että meistä kaikista kyllä pidetään huolta loppuun saakka ja sen jälkeenkin. Ja että elämä on tehty elettäväksi.

Kirjoitettu on tähtösiin

Tie ei kerro kulkijalle, mikä mutkan takana odottaa, sanotaan ja pidän tästä sanonnasta. Kun ei etukäteen tiedä, mitä on tulossa eikä kaikkien valintojensa vaikutuksia, voi rohkeammin astella eteenpäin ja tehdä valintoja sen hetkisen tiedon ja tunteen vallassa. Hyvät uutiset tulevat iloisina yllätyksinä ja murheet kyllä tulevat ajallaan.

Aiempina vuosina on tullut vuoden vaihtuessa haettua tietoa tulevasta uuden vuoden tinoja valamalla, tänä vuonna se jäi tekemättä. Joka kerta aikansa tinan varjoa seinällä tutkaillessa on saanut näkymään laivan, lentokoneen tai muun kulkupelin, mikä on kertonut tulevista matkoista. Joka kerta on myös valun tuloksena syntynyt sen verran säröistä pintaa, ettei ennustuksen mukaan rahan tuloa pysty estämään. Matkoilla on tullut silloin tällöin käytyä mutta rikastumisesta ei ole ollut merkkiäkään, joten tulevaisuuden ennustamisessa en juuri tinoihin usko. Joskus kuitenkin toivoisi voivansa raottaa verhoa tulevan edestä. Kerran olen, täytyy tunnustaa, käynyt kyselemässä tulevaa ennustajalta. Parikymmentä vuotta sitten lähdin ystäväni kanssa tunnetun ennustajan puheille. En ihan tiennyt mihin läksin, mutta siinä eteisaulassa odotellessani rohkaistuin ja päätin kysäistä tulevia kuulumisia minäkin. Vaikuttava kokemus voin myöntää. Ei hämärrettyä huonetta, ei kristallipalloa, ei tarot-kortteja, ei hiljaista hyminää. Rauhallinen, vaatimaton nainen toivotti minut ystävällisesti tervetulleeksi.  Istuimme vastakkain, kasvotusten, omat käteni lepäsivät polvillani kämmenet ylöspäin, hänen kätensä omieni yläpuolella toisiaan koskettamatta. Paikka ja ihminen olivat minulle täysin tuntemattomia eikä hänelläkään voinut olla minusta minkäänlaista ennakkotietoa.

Ruukunkantaja/kuva Suomenselän Taiteilijaseura

Hänellä oli näkemisen kyky. Taitavasti hän loi eteeni kuvan sen hetkisestä elämän tilanteestani ja perheestäni. Hän kuvaili vanhinta tytärtäni ruukun kantajaksi, hän kehotti olemaan liikaa huolehtimatta toisesta tyttärestä, jolla hän näki sillä hetkellä olevan vaikeaa. Hän sanoi näkevänsä suljetun oven, jonka takaa loisti valoa ja lohdutti minua sanomalla, että jonain päivänä tämäkin tytär olisi samalla viivalla ruukun kantajan kanssa. Hän kuvaili myös kolmannen tyttäreni liikkumassa iloisesti, leikkien ja touhuten, harrastamassa monenlaisia asioita ja kehotti kannustamaan siinä, sillä ajallaan tytär kyllä osaisi tehdä omat valintansa. Perheenä hän näki meidän jatkavan yhdessä matkaa. Hän näki minun tekevän tulevaisuudessa kahta työtä päällekkäin ja kehotti huolehtimaan omasta jaksamisesta. Vielä eläkkeelläkin jatkaisin oman ammattitaitoni hyödyntämistä. Hän ei luvannut minulle terveyttä eikä pitkää ikää, mutta ei myöskään kertonut erityisen huolestuttavia asioita. Paljon muutakin puhuttiin, myös asioista, jotka hän neuvoi pitämään vain omana tietonani. Salaisuuksista, joita ei ole tarve jakaa muille. Sellaisia ei ole vielä eteeni tullut, mutta tapahtumien aikajanasta ei ollut puhetta, jotain on siis vielä odotettavissa.

Monet asiat ovat toteutuneet ja saaneet selityksen matkan varrella. Kahdeksi työksi tulkitsen päivätyön ohella mukana oloni kunnallispolitiikassa aikoinaan. Tulihan sitä myös touhuttua liikunnan ja ensiapuopetuksen parissa. Viimeisen vuoden aikana olen pyrkinyt elämään hyvinvointi keskiössä. Olen liikkunut ja liikuttanut ystäviäni. Olen rempannut ruokailutottumuksiani eikä siitäkään ole ystävät jääneet osattomiksi. Olisiko tämä sitä terveydenhoitajan osaamisen hyödyntämistä vielä eläkepäivillä. Tulkinta ruukun kantajasta on eniten ihmetyttänyt tässä vuosien aikana, kunnes muutama vuosi sitten ilman ennakkovaroitusta mieheni totesi keskellä kukkaistutuksia tietävänsä, mitä ennustaja tarkoitti verratessaan tytärtämme ruukun kantajaan. Moni asia on saanut vahvistuksen vuosien varrella vai olisiko niin, että tapahtuneita asioita tulkitsee saamansa ennustuksen valossa, niin tai näin.

Alkujaan kiinalainen kansanviisaus toteaa ” Ennustaminen erityisesti tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa”. Loppuelämän osalta taidan uskoa vanhan ikivihreän sanomaan!