Kuuleeko Korvatunturi...kuuntelen

Eletään vuoden suurinta kulutusjuhlan aikaa. Aikaa jolloin toiveiden tynnyrit pursuavat mitä ihmeellisimpiä toiveita ja odotuksia, tarpeita, tarpeellisia tai tarpeettomia. Toteutumattomat unelmat odottavat toteutumista, josko nyt, josko tänä jouluna. Lahjalista on joulupukille toimitettu, sille ihan oikealle Korvatunturin joulupukille. Minä myös! Olenhan päässyt hänen luonaan vierailemaankin.

On siis tunnustettava, että tartuinpa kynään minäkin, kuvainnollisesti kylläkin, ja esitin toiveeni meillä asuvalle päätontulle. Josko hän yhdessä pikkutonttujen kanssa toteuttaisi toiveeni ja voisinhan toki itsekin kantaa korteni kekoon osallistumalla, jos toiveeni olisi tonttulan väen mielestä turhan arvokas.

Liikunnallisesti varsin aktiivisen vuoden lopulla on alkanut tuntua siltä, että ehdottomasti tarvitsen jonkinlaisen älylaitteen kertomaan missä mennään. Minä niin tarvitsen omasta mielestäni sellaisen mittarin, joka kertoo minulle kaiken hyvinvoinnistani, miten liikun, miten lepään, miten syön ja miten kulutan aikani. Onko kaikki balanssissa ja sopivassa suhteessa ikään, kokoon ja sukupuoleen nähden.

Mitä voisin tehdä toisin ja kertoisiko se senkin, pitääkö olla huolissaan vai voiko ihan huolettomana elellä.

Vävykokelas on muutaman vuoden tuttavuuden aikana oppinut tietämään tapani varsin hyvin, hän näet osasi asetella sanansa niin, että rupesin itsekin pohtimaan lahjan tarpeellisuutta tarkemmin. Epäili mokoma, että mikäli laite Emmerdalen aikana kehoittasi minua lähtemään liikkeelle, koska päivän askeleet jäisivät muuten pitkälle tavoitteesta, lentäisi moinen vekotin noitumisen saattelemana nurkkaan. Mene ja tiedä ja hyvinkin niin.

Mihin minä sitä tarvitsen, ihan oikeasti. Mikä merkitys moisella laitteella oikeasti olisi, voisiko sen korvata jollain muulla. Ja totta totisesti, minullahan on laite kaikkeen tuohon, oma kehoni, joka kyllä kertoo missä mennään tarkemmin kuin mikään mittari. Syöt liikaa tai liian vähän, teet vääriä valintoja, keho kyllä kertoo. Sekin on varma, että liian vähäinen liikunta kostautuu yhä vaikeammalla liikkeelle lähtemisenä. Unen laadusta tai määrästä en olisi huolissani, kun eläkeläisenä joudun laittamaan herätyskellon soimaan, jos aamupäivästä on lähtö, etten lähdössä myöhästy. Mielialankin huomaa, jos ei itse, niin kyllä kumppani kertoo.

Päiväseltään mies tapansa muuttaa ja nainen useamman kerran päivässä. Peruin siis toiveeni ja päätin opetella kuuntelemaan tarkemmin kehoani ja mieltäni, vapautin itseni turhasta kontrolloinnista.

Sen tehtyäni olen kuin huomaamatta saanut monta lahjaa jo ennen joulua. Olen puuhastellut itselleni mieleisten asioiden parissa, olen huomannut, että ohjeita lukemalla voi poropeukalostakin tulla jauhopeukalo. Puuhastelu synnyttää leipomusten lisäksi mielihyvää.

Sain myös hyvän reseptin uudelta tuttavuudelta siitä, miten oppia hallitsemaan pelon ja innostuksen tasapainoa siirtämällä punnuksia pelkokupista innostuskuppiin ja edetä kohti unelmien toteutumista.

Kodin ja pihapiirin valmistelu jouluun tuo mieleen lapsuuden joulut, sekin on lahja.

Tänään yksi toiveeni toteutui, kun sain hetken yhteistä aikaa siskojeni kanssa ja sain lahjaksi enkeleitä. Ystävät ovat tärkeitä, mutta perhettä ei voi kukaan korvata. Kaikilla ei ole perhettä eikä läheisiä. Monella on edessä yksinäinen joulu. Kiitollisena siitä mitä meillä on, otan joulun vastaan.

Nyt odotan siis Korvatunturilta vain yllätyslahjoja, en mitään suurta, joulurauha riittää ja lähimmäisten läsnäolo ja rakkaus. Itsellänikin on niiden toteutumisessa iso vastuu.

Jouluiloa toivon kaikille teille 💓