Elämän kiikkulaudalla

 

Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat
kerta, eivät ne häntä yhdessä kohden pidä,
he heittävät häntä välillä taivaan ja maan - /Eino Leino

Näin kirjoitti lempirunoilijani Leino aikoinaan ja kirjoitti ehkä omasta kokemastaan. Välillä hänen sanoihinsa on helppo samaistua. Kun elämä tarjoilee erilaisia asioita maan ja taivaan väliltä, iloja ja suruja, naurua ja itkua, voi kyyti huimata. Kannattaa pitää pää kylmänä ja sydän lämpimänä ja yrittää pysyä kartalla elämän menossa. Keskittyä tähän hetkeen, sillä tässä hetkessä on elämäsi.

Saimme mieheni kanssa joululahjaksi yhteisen Maaret Kallion koostaman vuosikalenterin, antajalla ajatuksena varmaan se, että kestäisimme paremmin ajan tasalla toistemme menoista, olisiko ottanut vinkistä vaarin. Saatoimme olla välillä epätietoisia toistemme suunnitelmista eikä oma karttakaan ollut läheskään aina riittävän tarkka. Kalenteri tarjoilee myös jokaiselle viikolle mahdollisuuden pohtia juuri tämän viikon tärkeitä asioita, mitä viikolla on tarjolla ja miltä omat voimavarat tuntuvat juuri nyt. Hyvästellessämme tammikuun ja toivottaessamme helmikuun tervetulleeksi palasimme pohtimaan kalenterin kehotuksesta viime vuotta ja sen tapahtumia. Jälkimainingeissa on hyvä viivähtää. Tarkastella tapahtumia matkan päästä. Kaukaa näkee paremmin. Paljon mahtui viime vuoteen voimia vaativia asioita, jotka samalla tarjosivat mahdollisuuden kasvuun ihmisenä. Paljon myös uutta ja hyvää eikä vähäisempänä Veikkola, josta olen jo aiemmin kirjoitellut. Maaliskuun koittaessa kalenteri kehotti pohtimaan turvallisuutta ja turvallisuuden tunteesta syntyvää mielenrauhaa. Se kehotti pohtimaan sitä, kenen seurassa voimme olla levollisesti omana itsenämme, keskeneräisinä, leikkisinä, mokaavina, osaavina tai osaamattomina. Perusturvallisuus syntyy jo varhaislapsuudessa lapsen ja vanhempien välisessä vuorovaikutussuhteessa. Maaret Kallio kirjoittaa kuitenkin, että turvallisuutta voi oppia läpi elämän ja sitäkin kannattaa pohtia, kuinka turvallista seuraa on itse toiselle ihmiselle. Onko seurassasi hyvä viivähtää.   Hän kehottaa tarkastelemaan turvallisuutta arkisissa elämäntilanteissa. Tässä ja nyt.

Tämän hetken turvattomuutta huokuvasta maailmassa nämä ajatukset tuntuvat tärkeiltä. Tämän viikon kalenterin kysymykseen, ”saatko herätä kevääseen turvassa”, on vaikea vastata myöntävästi. Sota Euroopassa ja ”sodan kylmät kasvot” presidenttimme kuvaamina eivät luo turvallisuutta. Uutisten olohuoneeseen tuomat kuvat sodan kauheuksista ja ihmisten hädästä synnyttävät huolta, pelkoa ja vihaankin. Omia tunteita on vaikea kanavoida, kun tunteiden kohteet ovat kaukana, tuntemattomia. Mitä toivon? Toivon viisautta maailman johtajille, niin, että Ukrainaan saapuisi rauha, että auringonkukat kukkisivat vapaassa maassa ensi kesänäkin. 

Mikä on tärkeintä tällä viikolla? Olin kirjoittanut kalenteriin tärkeimpänä asiana sen, että maassamme on rauha. Toinen kuluneen viikon tärkeä asia on läheisen ystäväni saama selkävoitto vaikeasta sairaudesta ja ilo siitä, että olen saanut kulkea matkassa mukana. Loistava ystäväni!  Arkisiin asioihin paneutuminen ja juuri tämän hetken eläminen, kaiken hyvän näkeminen omassa elämässä auttaa rauhoittamaan mieltä. Kevät antaa lupauksen tulevasta, kohta soi ruislinnun laulu korvissani ja tähkäpäiden päällä loistaa täysikuu, Leinoa nämäkin toivoa tuovat säkeet. Toivossa on hyvä elää!

Kevät on täällä

Kevät saapui Veikkolaan korkealle taivaan laelle kipuavan auringon mukana, auringon, joka valaisee pihapiirin säteillään. Säteillä, jotka kurkistavat koivujen lomasta, lämmittävät aitan seinämän, houkuttelevat istuskelemaan lämmössään. Säteillä, jotka hiipivät ikkunoista sisälle ja herättelevät ohi kulkiessaan ikkunaväleihin talviunille jääneet kärpäset. Säteillä, jotka leikkivät pirtin räsymattojen raidoissa ja vanhojen hirsiseinien pinnalla. Hankien sulamiseen vielä kotvanen menee. Tätä kaikkea tervehdin ilolla, olen etuoikeutettu voidessani nauttia kevään tulosta vanhan pirtin pihapiirissä. Tämänhetkisen maailman melskeen keskellä alleviivaan voimakkaammin blogini tunnuksen One life. Live it! Elämä on tehty elettäväksi eikä hetkeäkään kannata hukata.

Olimme suunnitelleet avaavamme Veikkolan kevätkauden pääsiäisenä, mutta kuka malttaa odottaa, kun talven selkä taittuu ja valo voittaa. Tiesimme myös puuhaa olevan pihapiirissä tarjolla. Metsämiehet riisuivat alku viikosta pihapiirin vanhoista kuusista ja vapauttivat näin suorarunkoiset männyt ja valkoiset koivut kohottautumaan kohti aurinkoa. Risusavottaa ja latvusten polttamista riittää. Kesän puusavotasta puhumattakaan. Niinpä varustauduimme lähtöön ja houkuttelimme mukaan talkooväkeä, jonka tiesimme nauttivan tarjolla olevasta puuhasta. Mitkä savujaiset saimmekaan aikaan. Mutta pakko on tunnustaa, että ikä on muutakin kuin numeroita. Työrupeamia ja taukoja piti jaksottaa aiempaa tiuhemmin ja tarkemmin piti katsoa mihin epätasaisessa maastossa jalkansa asettaa kaatumisen välttämiseksi. Mutta onneksi ei ole kiire ja rimaa voi aina laskea tilanteen mukaan, taukoja pitää, kun siltä tuntuu. Mukavia taukoja tarjoutui ohi kulkevien naapureiden pysähtyessä juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Ilolla otimme vastaan tervetulotoivotukset uusille kyläläisille, vaikka vain kesäasukkaita olemmekin. Kyläkutsuja jaettiin puolin ja toisin ja niin vilpittömiltä kutsut tuntuivat, että saatammepa piipahtaakin, kun kesäksi käymme. 

Pihasaunan lempeissä löylyissä oli ilta hämärissä hyvä pehmitellä keho seuraavan päivän koitokseen eikä unta tarvinnut houkutella, raitis ilma ja ruumiillinen työ tekivät tehtävänsä. Ensi viikolla jatketaan samalla talkooporukalla, mutta varsinaiseen puusavottaan kutsutaan nuorempaa väkeä ja itse otetaan piällysmiehen paikka.

#hyvälläelämälläeioleikärajaa