Marraskuun harmautta torjuttiin Veikkolassa viikonloppuna pihavalkeiden merkeissä. Iloisesti paloivat viimeiset roskat vanhan navetan pohjalla, taitavasti kootun kivijalan kätköissä, loistava tulistelupaikka kerrassaan. Siinä tulta ruokkiessa pohdiskelin paikan historiaa. Kuka on mahtanut lypsää lehmiään tällä paikalla olleessa navetassa, josta nyt on vain kivijalka jäljellä. Kivijalka, joka saa jäädä paikalleen meidänkin jälkeen. Niin taitavasti se on rakennettu ettei siihen pidä kajota. Jonkun kiven sikalan puolelta, jonka kuvittelen olleen navetan jatkona,saatan siirtää saunan rappuseksi.
Olisi kiinnostavaa kuulla paikan historiasta joltain asiasta jotain tietävältä. Sen verran tiedämme, että pirtti on rakennettu 1800-luvun lopulla ja siltä ajalta lienee navetan perustuksetkin. Aitta on todennäköisesti rakennettu 1950-luvun alussa, siitä todisteena on vuosiluku 1952 aitan ovessa. Samana vuonna on ilmeisesti rakennettu nykyinen saunarakennus. Meidän onneksi rakennuksista on pidetty hyvää huolta vuosien saatossa. Sekin meille on kerrottu, että paikalla on aikoinaan toiminut kievari, mutta kuka on mahtanut olla kievarin pitäjä. Jumppasten taloksi olemme kuulleet paikkaa kutsuttavan, joten Jumppasten sukua on saattanut paikalla asustella.
Veikkola on ottanut meidät omakseen ja tuntuu jo kakkoskodilta, jossa rauha ja luonnon läheisyys korvaavat mukavuuksien puuttumisen. Toki Kotikadun mukavuudet ovat Veikkola-viikonloppujen jälkeen nousseet arvoon arvaamattomaan. Kaksi kotia, kaksi todellisuutta, niin erilaisia, mutta tärkeitä omalla tavallaan kumpikin.
Veikkolan pihapiiri sai viikonloppuna ohuen lumipeitteen ja sen innoittamana sytytimme jouluvalot. Kuvat kertokoot tunnelmista Veikkolassa.
#hyvälläelämälläeioleikärajaa
