Kohtaamisia

Inarijärvi

Mitä kuuluu? Kysymys, jonka mieheni isä esitti aina tupaan astujalle tervehtiessään tulijaa.  Joskus meitä nuoria se nauratti, olisi tehnyt mieli vastata jotain hassua, jotain mikä olisi saanut aikaan hämmennystä. Kyllähän ukin olisi pitänyt tietää kuulumisemme, vasta eilenhän täällä oltiin. Ystävälliseen kysymykseen tuli kuitenkin vastattua ystävällisesti kuulumisia vaihtaen, sen verran kysyjää kunnioitettiin.

Tänä päivänä toivoisi kuulevansa tuon kysymyksen useammin. Aito kiinnostus toisten ihmisten kuulumisista tuntuu välillä olevan kiven alla. Ja vaikka kuulumisia kysytään, maltetaanko kuunnella?  Kuullaanko kuulumiset, saavatko ne meissä aikaan tunnetiloja, joista kertoja tietää tulleensa kuulluksi, ymmärretyksikin. Joskus kuulumisen kertomiseen saattaa sisältyä hätähuuto jaksamisesta, huolesta tai muusta mihin kertoja toivoisi kuulijan reagoivan muutenkin kuin asian ohittamalla, toteamalla; kyllä se siitä. Iloisiin kuulumisiin on helpompi yhtyä.

Syyskuu oli hyvien kohtaamisten aikaa.

Alkukuusta vaelsimme mieheni kanssa pohjoisessa tunturipurojen, koskien ja tunturituulien, pienien tunturijärvien ja pitkospuiden maisemissa.

Vaeltajista ei ollut tungosta, hiljaisuus tarjosi hyvän mahdollisuuden itsensä kohtaamiseen ja sisäänpäin katsomiseen. Siinä tunturin rinteellä on hyvä paikka inventaarion tekemiseen, missä menen, mitä toivon, mihin olen valmis, mitä jaksan. Ja, kun kaukana on kaikki muu, kohtaa kumppaninsakin omana itsenään, ihmisenä, jonka kanssa on taivallettu pitkä matka yhdessä muuttuen ja kuitenkin pysyen samana.Kahdestaan on hyvä kulkea, vaikka pitkospuita pitkin Lemmenjoen kansallispuistossa, olla vain, odottamatta sen kummempaa ja tulla levänneenä kotiin.

Syyskuun lopulla sain työtoverini eläkejuhliin kutsun, josta olin aidosti ja iloisesti yllättynyt. Kutsu itsekin oli varsin mieleenpainuva ja hauska, mutta ei siitä enempää.

Juhlapaikkana oli Aseman Taidelaituri Punkaharjulla, ainutlaatuinen aarreaitta, joka sulki meidät seiniensä sisään nauttimaan paikan tunnelmasta ja hyvästä tarjoilusta. Isäntäväki oli pannut parastaan niin tarjoilun kuin paikan esittelynkin suhteen. Suosittelen tutustumaan!

Kohtaamisesta teki ainutlaatuisen myös ja ennen kaikkea paikalle tulleet työtoverit menneiltä työvuosilta.

Mitä kuuluu? Kysymys, joka esitettiin useammankin suulla. Ja mikä parasta, vastauksia kuunneltiin.

Kertoessani omia kuulumisiani, tunsin olevani ystävien keskellä. Uskalsin kertoa avoimesti ajatukseni, tulin ymmärretyksi ja sain vastakaikua tunteilleni. Kukaan ei sanonut; kyllä se siitä.

Mietin sanoja, jotka kuvaisivat parhaiten kohtaamista, jonka toivoisin useammankin ihmisen kokevan;

rauhallinen, viipyilevä yhdessäolo, levollisuus, hoitava hiljaisuus.

 

Syyskuu tarjosi myös mielenrauhaa heppa-ystävän kanssa; aamutallin rauha, syksyinen metsä ja ratsastaminen aurinkoisilla metsäpoluilla kotitallin maisemissa, ei voisi enempää toivoa.