Harmaita sävyjä

Ystäväni halusi tehdä hoitotahdon sen varalta, ettei itse vakavan sairauden tai onnettomuuden kohdalle osuessa pystyisi tahtoaan ilmaisemaan. Kiinnostuin asiasta ja haimme yhdessä tietoa erilaisista vaihtoehdoista oman tahdon ilmaisemiseen. Löytämissämme ohjeissa neuvottiin pohtimaan asiaa läheisen tai luotettavan henkilön kanssa ennen hoitotahdon tekemistä. 

Miksi oman tahdon ilmaiseminen on tärkeää?
Itse uskon hoitotyön kehittyneen inhimillisempään suuntaan, ketään ei hoideta väkisin eikä pidetä väkisin hengissä toivottomassa tilanteessa.
Vaikka kuolemaa ei aktiivisesti avusteta, on monia keinoja helpottaa ihmisen oloa loppuvaiheessa. 

 

  Aika ja vuorovesi eivät odota _ Walter Scott

Miksi siis tekisin hoitotahdon?
Eteen voi tulla tilanne, jossa en pysty, vaikka haluaisin kertomaan, miten toivoisin itseäni hoidettavan ja kohdeltavan. Hoitotilanteessa muuttuisin subjektista objektiksi, osallistujasta passiiviseksi kohteeksi. Tekemälläni hoitotahdolla olisin tässäkin tilanteessa aktiivisesti mukana oman hoitoni suunnittelussa ja toteuttamisessa. Ilmaisemalla tahtoni etukäteen, en myöskään sälyttäisi vastuuta päätöksen teosta läheisilleni. Kokemuksesta tiedän, että ihmisillä voi olla hyvinkin erilaiset näkemykset siitä, miten he toivoisivat omaistansa hoidettavan. Irti päästäminen ei ole helppoa vaikka kaikki mahdollinen olisi tehty eikä tilanteessa olisi toivoa paremmasta.
Ilmaisemalla itse toiveeni, kantaisin itse vastuun päätöksestä eikä jälkikäteen läheisten tarvitsisi pohtia toimittiinko tilanteessa oikein. Miksi siis en tekisi hoitotahtoa? Seuraan ystäväni esimerkkiä!

 On murheellista, kun ihminen elää ruumistaan kauemmin _ Sigmund Freud

Mitä muuta voisin tahtoa?

Tämä pohdinta sai minut miettimään myös sitä, mitä toivoisin ympärilläni olevan palvelutalon pienessä kammarissa, jos sinne saakka pääsen tai joudun, kuinka vain. En tarvitse lankoja, en virkkuukoukkua enkä puikkoja. Hyvin teroitetut värikynät ja värityskirjat ilman muuta, sanaristikoita, kryptoja ja sudokuja, lyijykynä ja kumi olisivat tarpeen. Pino kirjoja dekkareista rakkausromaaneihin, runoja ja mietelauseita unohtamatta ja kaikki tuhannet valokuvat matkan varrelta saavat ajan kulumaan joutuisasti.
Televisio ilman muuta ja kaukosäädin käden ulottuvilla. Kaikki mahdolliset sähköiset yhteydenpitovälineet tarvittavaa netissä surffailua ja läheisten häirintää varten olisi hyvä olla saatavilla. Mitä muuta uskaltaisin toivoa? Vierailuvuorot toivoisin jaettavan tasaisesti viikonpäiville. Ulos toivoisin pääseväni päivittäin ja kerran viikossa haistelemaan hevosia, hoitaminen ja selkään pääsy ovat jo varmasti liikaa. Viimeinen mutta ei vähäisin toiveeni olisi yhteinen kammari mieheni kanssa, mutta hänelle ei ehkä kaukosäädintä. Ja yömyssyksi mantelikonjakki, fifty-fifty ja paljon jäitä. Olisiko se siinä!

Tule, istu vierelleni, minä kerron sinulle suruistani, me puhumme salaisuuksista keskenämme.Sinä näytät minulle kauneutesi ja tapasi katsella ja minä tarjoan vaitioloni ja tottumukseni kuunnella.

Edith Södergran

Tuloksia syntyy tekemällä

Tuloksia syntyy tekemällä, pätee useammallakin elämän alueella, päätöksen teossa, työssä, harrastuksissa ja vaikka vain oman elämän haltuun ottamisessa.

Tavoitteisin pääseminen vaatii sisäistä paloa, halua edetä kohti unelmaa. Suunnitelmakin on hyvä tehdä eikä askelmerkeistä matkalle ole haittaa, missä tahdissa ja miten edetään tavoitteen saavuttamiseksi. Matkalle mukaan on hyvä saada samanhenkistä porukkaa, niitä energian antajia, ihmistyyppinä kuikkia. Energian syöpöt, kaakkurit, kannattaa jättää matkasta pois. Eikä henkilökohtainen valmentajakaan ole alussa pahitteeksi ja apua kannattaa pyytää, kun omat konstit loppuvat.

Asetin vuoden alussa itselleni tavoitteen oman hyvinvointini kohentamisesta kevättalven aikana. Alkutaipaleen kokemuksista kirjoittelin maaliskuun alussa blogissani tekstissä ”Mahdollisuuksien matka”. Tavoite sisälsi painon hallinnan lisäksi tavoitteen torjua ikääntymisen mukanaan tuomien muutosten vaikutus joka päiväseen elämään tai ainakin siirtää niitä hamaan tulevaisuuteen. Kokonaisvaltainen hyvinvointi kalskahtaa komialta, mutta sitä lähdettiin tavoittelemaan.

Lisää liikkuvuutta ja tasapainoa kehoon, jaksamista niin fyysistä kuin henkistä, tyytyväisyyttä omaan tekemiseen ja elämään ylipäätään. Minulla on ollut tyttäressäni hyvä tsemppari, joka sopivalla tavalla ruokkii sisäistä paloani. Askelmerkit asetettiin yhdessä ja matka palasteltiin kuukauden pätkiin ja alkuun lähdettiin ammattilaisten ohjeiden avulla, ruokavalio ja liikunta kärkenä. Yhtenä tavoitteena se, että jaksaisin tehdä itselleni rakkaita asioita vielä vuosia.

Oman hyvinvoinnin kohoamisen innoittamana haastoin mukaan joukon ystäviä (kaikki kuikkia) ja niin oli ympärilläni porukka, jonka kanssa matkan teko on hauskempaa. Ryppyotsia ei tässä porukassa ole.

Jokaisella on ollut oma henkilökohtainen tavoite ja lisäksi se yhteinen, yhdessä tekemisen ilo!

Mihin on tultu, kun kuukauden verran matkaa on jäljellä. Viikoittain on joukko samanhenkisiä naisia kokoontunut yhteen liikunnan merkeissä tutustumalla eri lajeihin ja oman kotikunnan tarjoamiin mahdollisuuksiin. Jokainen vuorollaan on toiminut tsempparina ja tuonut omia ideoitaan ryhmän käyttöön. Luonnosta on haettu voimaa, on punnerrettu puita vasten ja vähän halailtukin niitä, kuljettu pitkin metsäpolkuja säällä kuin säällä.

On jaettu hyviä vinkkejä, siitä miten saada vaihtelua terveelliseen ruokavalioon. Maailmaakin on tullut parannettua sinä sivussa ja sydäntä kevennettyä, nautittu toistemme seurasta.

Ja kuten pelin henkeen kuuluu, on kuukausittain mitattu missä mennään tavoitteiden osalta ja kuukauden paras tulos on ansaitusti palkittu. Eikö ole kenenkään tarvinnut lähteä pettyneenä kotiin. Jossain piilossa olleet lihakset ovat löytyneet, tasapainoa on tullut lisää, yhdellä jalalla pystyy jo seisomaan ja saa sukat seisoaltaan jalkaan, lenkkeillessä ei enää tarvitse joka mäessä puuskuttaa ja jaksaapa osan lenkistä hölkätäkin. Sentit ja kilot ovat karisseet ja hepan selkään on helpompi kiivetä. Päivittäinen liikunta on tullut tavaksi. Yhdessä tekemisen ilo on löytynyt.

Naisenergiaa parhaimmillaan

Oletko kuikka vai kaakkuri tyyppiä?
Kaakkuri lentää raskain siivin yli, hohhoijaa, tylsän Suomen maan.
Ikävystyneenä se katselee umpijäässä olevia pikkujärviä.
Kaakkurilla on paskin työ, ikävin aviokumppani, tyhmimmät kakarat.

Kuikka sen sijaan kopauttaa nokallaan aukon jäähän, nouse kevyesti korkeuksiin, ihailee ympäröivää luontoa. Kuikka ottaa vastoinkäymiset haasteena ja puskee päin tuulta.
Kaakkuri pääsee varmasti perille, mutta kuikalla on taatusti matkalla hauskempaa.

Ote kymmenien vuosien takaisesta kolumnista, jonka kirjoittajaa en muista. (Pöysti?)