Ei arvannut Anni mitä sai aikaan, kun toi tuliaisiksi
hapanjuuren leivotun leivän ja minigrip-pussissa juuren, joka sai uuden kodin Kotikadun
keittiössä. Pari kuukautta on vierähtänyt paneutuessa vaalean hapanjuurileivän tekoon
eikä tuona aikana ole tarvinnut leipää kaupasta kantaa. Löysin sisäisen pikku-leipurini
ja koukutuin täysillä tähän puuhaan niin kuin tapanani on mielenkiintoisten
haasteiden edessä.
Ihan noviisi en paistopuuhissa aiemminkaan ollut, olenhan jo
muutaman vuosikymmenen ajan paistanut ruisleipää anopiltani saamien oppien
avulla. Häneltä sain aikoinaan ruisjuuren, jota olen vaalinut tarkkaan, koska
se lienee peräisin Juholan tuvasta mieheni isoäidiltä. Myös pullan paisto on
lähellä sydäntäni, siinä apuna on Olgan pullakirja.
Leivän paisto on ollut katkolla siitä lähtien, kun Päivänkämmenen
leivinuuni vaihtui Kotikadun sähköhellaan. Mutta kyllä leipä kaupunkikodissakin
onnistuu ja sähkö on ihan hyvä lämmön lähde, ei toki niin ihana kuin puulämmitteinen
uuni, mutta käy se paremman puutteessa.
Kun aloin tutustua hapanjuurileivonnan saloihin ja liityin
asiaan vihkiytyneiden ryhmään naamakirjassa, huomasin päässeeni varsin
intohimoiseen porukkaan. Porukkaan, jossa vannotaan hapanjuuren, ruokinnan,
autolyysin, venyttelyn, taittelun, muotoilun ja kylmälevon nimeen. Eikä pidä
unohtaa skrabaa, nostatuskoreja, liinoja, leipurinterää eikä erilaisia patoja,
niitäkin on useita erilaisia, niin monta kuin on leipojia, jokaiselle se oma
paras. Mutta onneksi kaikkea ei tarvinnut hankkia, hyviä vaihtoehtoja löytyi
kaapin kätköistä.
Juuren ruokinnan ja taikinan rakentelussa olen noudattanut
viisaampien oppeja, siinä apuna on joulupukilta lahjaksi saamani alan gurun
Elina Kuuselan kirja Hapanjuuri taipuu, ja kyllä se todella taipuu. Muuten olen
käyttänyt mielikuvista melko vapaasti, kokeilemalla löytyy se oma hyvä tapa. Makuun
voi vaikuttaa mm. kylmälevolla ja juuren ruokinnan määrällä ja hapatuksen
ajalla. Myös jauhojen valinta ja yhdistely tuottavat aina vähän erilaisen
lopputuloksen. Joukkoon voi heittää mausteita, siemeniä, öljyä, vain oma
luovuus on rajana. Nostatuskoreina toimivat erinomaisesti paikallisesta
ruokakaupasta löytämäni edulliset, metalliset läviköt, jotka innostuksen
hiipuessa voin lahjoittaa kalamiehelle uuteen käyttöön. Skrabana minulla on
hyvin teroitettu mattoveitsi, joskin kuvioinnissa on vielä paljon oppimista. Mieheni
lupasi kyllä rakennella minulle oman leipurinterän ja uskon sen häneltä
onnistuvan. Välillä menen siitä missä aita on matalin ja tökin pinnan vain
haarukalla repeilyn estämiseksi. Valurautapata on mainio paistoastia, mutta
paistuu se leipä perinteisesti pellilläkin
ja vuokaleipä nimensä mukaisesti vuossa. Näppäränä tyttönä kokeilin paistamista
irtopohjavuossa, jonka vuorasin leivinpaperilla ja toimii sekin. Ruisleivän
paistamisessa olen siirtynyt kokonaan ruisrevittyjen tekoon, sähköuunissa tulos
on limppua taatumpi.
Tykkään, tykkään, tykkään! Leipominen on mukavaa puuhaa
varsinkin nyt, kun tulee vietettyä paljon aikaa kotona vapaaehtoisessa
karanteenissa. Lämpimällä leivällä on mukava ilahduttaa läheisiä ja hyvältä on
tuotokset maistuneet omassakin suussa. Vain mielikuvitus on rajana ja innolla
seuraan taikinan kehittymistä juuren ruokinnasta uunin kautta pöytään. Toki osa
tuotoksista on ollut joitain muuta kuin odotin, mutta kaikki ovat tulleet
syödyksi. Harjoitus tekee mestarin!
Hapanjuuri sai nimekseen lahjoittajan mukaan ANNI, nimeäminen näyttää olevan tapana vannoutuneiden leipureiden parissa. Olkoon ruisjuuri siis AINO anoppini mukaan. Kiitollinen molemmille lahjoittajille tästä mainiosta harrastuksesta.
Vehnäleipiä
 |
| Siemenleipiä |
 |
| Läviköstä on moneksi |
 |
| Leenan ruisleipäset |
