Vuoden pimein aika alkaa olla käsillä. Vajaa kaksi viikkoa
ja päivä on pesässä.
”Vuoden lyhin päivä tulee taas. Joulukuun 22. päivän jälkeen
edessä ovat taas valoisammat ajat. Lauantaina 22. joulukuuta alamme kulkea taas
kohti valoisampia aikoja, kun talvipäivänseisaus koittaa pohjoisella
pallonpuoliskolla. ”
Juuri nyt on vaikea uskoa tuohon lupaukseen. Jälleen kerran,
varsin lyhyen ajan sisällä, on elämä näyttänyt nurjan puolensa. Alun tyrmistys
ja viha on vaihtunut hiljaiseen suruun. Lohduttomuus on sana, joka parhaiten kuvaa
tämän hetkistä omaa tunnetilaa. Huoli läheisten selviämisestä on musertava.
Epäusko tapahtuneesta ja sen kohtuuttomuudesta valtaa läheisten ajatukset eikä kaiken tarkoitukseen elämässä voi parhaalla tahdollakaan uskoa. Näköalattomuus
tulevaisuuden suhteen, uskaltaako luottaa tulevaan ja sen tarjoamiin
mahdollisuuksiin. Ja kaiken epätoivon keskellä ovat ikävä ja suru. Itku on
herkässä. Ja hyvä niin, sillä surulle on suostuttava, on uskallettava olla avoin
tunteille, niille kaikkein kipeimmillekin. On maltettava pysähtyä ja antaa ajan
tehdä tehtävänsä. Ottaa aikaa niin paljon kuin sitä tarvitaan.
Maaret Kallio kirjoittaa kolumnissaan surulle suostumisesta
ja sen merkityksestä toipumisen edellytyksenä. Viisaita sanoja. Koska
toipumiseen on uskottava ja siihen, että elämä kantaa, että kaikesta huolimatta
elämä kantaa.
”Valon pisaroita vasten pimeää, meille putoaa valon
pisaroita”. Totta tosiaan, noista meille tarjolla olevista pienistä valon
pisaroista alkaa toipuminen. Tärkeistä ihmisistä elämässä. Ystävien pienistä
eleistä. Siitä hetkestä, kun ovesta astuu tuttu ihminen juuri, kun epätoivo on
syvimmillään. Mistä tiesikin tulla juuri oikeaan aikaan? Pienen lapsen
mielikuvitusmaailmasta, jossa Batman voi pelastaa takaisin mielikuvituskaverin,
jonka luuli jo lähteneen. Ihmisten, tuntemattomienkin, myötätunnosta. Pienistä
arkisista asioista, niistä tärkeistä, jotka ovat aiemminkin tuottaneet iloa
elämään.
Lapsuuden usko on kovalla koetuksella. Jotenkin se kuitenkin
lohduttaa ja tuo turvaa ja lisää valoa. Meistä pidetään huolta täällä ja tuon
puoleisessa. Hänenkin, joka joutui lähtemään, tietää olevan turvassa.
”Keskellä tähtien,
kehdossa pilvien sinisten. Varmasti turvassa”.
